Asioita, joita jokaisen tulisi oppia kehitysvammaiselta siskoltani

 

Mietin usein, miten onnekas olen, kun olen saanut kasvaa ja viisastua kehitysvammaisen isosiskon opissa. Siksi ajattelin jakaa samaa onnea teillekin ja listata, mitä jokaisen tulisi oppia siskoltani.

1. Armeliaisuus. Jos Emilialle sattuu kämmi, hän parahtaa: ”Voi anteeksi, se oli vahinko!” Moisen edessä ei voi kuin leppyä. Ja jos kämmi sattuu jollekin toiselle, hän sanoo: ”Ei se mitään. Vahinkoja sattuu – ihan jokaiselle.”

2. Rehellisyys. Kun isäni kysyi, haluaisiko Emilia huoneeseensa kuvia perheestämme, vastaus kuului: ”Voit laittaa ne hyllylle. Huoneeni ulkopuolelle.”

3. Oman tilan otto. Kun Emilia haluaa olla yksin, hän menee huoneeseen ja sulkee oven. Jos joku menee sinne, hän sanoo: ”Mene pois. Minä haluan olla rauhassa.”

4. Jakaminen. Oli kyseessä sitten Emilian lempisuklaa tai upouusi paita, hän tarjoaa: ”Ota sinäkin” tai ”Voit lainata tätä, jos tahdot.”

5. Pienet ilot. Kun on käyty shoppailemassa, leffassa ja ravintolassa, ja Emilialta kysyy, mikä oli parasta, vastaus kuuluu: ”Se, kun käveltiin väärään suuntaan.”

6. Laiskottelu. Jos Emilia ei halua tehdä jotakin, kuten voidella leipäänsä, hän sanoo: ”Tee sinä. Sinä teet sen paremmin.”

7. Rakkaista huolehtiminen. Siskoni soittaa joka ikinen ilta ja kysyy, mitä tein ja söin päivän aikana. Lopuksi hän hönkäisee: ”Sisko minä rakastan sinua, olet paras siskoni. Hei hei.” Saman hän tekee jokaiselle perheestämme.

8. Toiveista puhuminen. ”Haluaisin kiinalaista. Voitaisiin mennä vaikka kirpparille tänään.” Emilia ei jätä epäselväksi, mitä haluaa. Vaikka toiveet eivät aina toteudu, hyvin usein niin käy. Lopuksi sisko muistaa aina kiittää: ”Tänään oli kiva päivä. Hihihi. Oli niin kivaa, kun käytiin Jumbossa.”

9. Lepo. Jos Emiliaa väsyttää, hän ei sinnittele, vaan pistää naamalleen paidan ja alkaa nukkua. Oli sitten kotona, kylässä tai autossa. Ja jos uni ei tule hotellihuoneen sängyssä, se voi tulla vessan lattialla. Tärkeintä on, että nukkuu.

10. Rauhan arvostaminen. Kun olimme pieninä kesämökillä, meiltä sisaruksilta kysyttiin, mikä siellä on kaikkein parasta. Minä ja isoveljeni mölisimme yhteen ääneen uimisesta ja jäätelöstä, kun taas noin viisivuotias siskomme totesi tovin mietittyään: ”Hiljaisuus.”

Välillä mietin, että ehkä kehitysvammaisia olemmekin me, jotka teemme elämästä turhan monimutkaista, ja juuri Emilia kuomineen on ymmärtänyt, miten homma toimii.