Huono ihmissuhde on kuin linnunpaska

Mietin tänään, että huonossa ihmissuhteessa oleminen tuntuu ihan samalta kuin makaaminen kalliolla, joka on täynnä linnunjätöksiä. Koko ajan joutuu varomaan, mihin paskaan osuu seuraavaksi.

Fiilis on täsmälleen sama. Sitä ei uskalla liikahtakaan. Olo on jatkuvan jännittynyt, vaikka kuinka koettaa olla iloinen ja kiitollinen siitä, että ylipäätään saa nauttia kauniista maisemasta katoavan hetken ajan. Joskus pulman unohtaa, kunnes siitä saa taas haisevan muistutuksen.

Ja mikä siihen auttaa? Se riippuu ihan siitä, miten haluaa elää.

Vaihtoehto yksi: voi olla, kuin ei olisikaan. Päättää, että kaunis maisema on sen hinnan veroinen, että joutuu pidättämään hengitystään jatkuvasti. Tai jos on kyse ihmissuhteesta, päättää, että somat yhteiset hetket ovat kaiken huolen, kiukun ja arvottoman olon arvoisia.

Vaihtoehto kaksi: voi siirtyä hieman kauemmaksi ja ottaa etäisyyttä asioihin. Katsoa, olisiko jossain tilaa liikkua huoletta, vai onko kaikki jo niin kakan peitossa, ettei mikään paikan tai asenteen muutos enää auta.

Vaihtoehto kolme: voi päättää, että nyt tämä paska riitti, minä siirryn kokonaan toiselle rannalle. Kuten joku sen sanoi: niin ei ehkä ole helpompi elää, mutta ainakin niin on helpompi nukkua.