Nyt se alkaa

Ihan kohta matka alkaa.

Isä ramppaa kysymässä, onko mukanani passikopio/hammastahna/karjalanpiirakat.

Puhelin soi. Jännittääkö, mikä fiilis, tuleeko ikävä, joko nyt jännittää – ystävien toistuvat kysymykset naurattavat. Parin tunnin päästä lähden lentokentälle. Kaksi konetta, kaksikymmentä tuntia ja kuusisataa lentolippueuroa myöhemmin saavun Pohjois-Australiaan.

Ensimmäiset puolitoista kuukautta vietän mangofarmilla. Jossain välissä toivon näkeväni paikallisia ystäviäni Melbournessa. Lähden yksin. Nyt tiedätte kaiken, minkä minäkin.

Suunnitelmia ei ole.

Ei sopimuksia, paluulippuja, velvoitteita, aikatauluja tai pakkoja. On vain rajattomasti aikaa, 15,5 kiloa painava rinkka ja utelias mieli. Matkavakuutus kestää ensi kesään saakka ja villasukkia on kahdet.

Rinkassani on liikaa kirjoja, paljon aurinkorasvaa ja kasa vaatteita, joita muutamassa kuukaudessa alan inhota sydämeni pohjasta.

Alun perin minun piti lähteä vaihtoon Kööpenhaminaan. Cooleja ihmisiä ja ullakkoasunto kuuluivat näkemykseeni loppuvuodesta. Mutta kun lähetin vaihtolappuja ja kauppasin huonekalujani, iski vahva halu häipyä. Niinpä päätin kääntää kurssia ja seikkailla kerrankin oikein kunnolla. Pidän siis vuoden ommoo lommoo.

Australian valitsin, koska siellä voi tehdä töitä. Myös lämpö, surffaripojat ja vaihteleva luonto ovat plussaa. Maasta on helppo häipyä muualle, jos meininki ei nappaakaan.

Itä-Timor, Japani, Kirgisia, Islanti – menen sinne, miltä tuntuu. Ystävä on myös luvannut ottaa minut kimppakämppänsä lattialle Lontooseen, jos saan tarpeekseni hikisistä vaatteista ja kusisista hostelleista.

Olen niin innoissani, että koskee.

Tuutikin sanoin: kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.