Hei ystävä, mitä kuuluu?

 

Itkin ripsarit poskille. Huomenna menen kotiin ja korjaan äidin polkupyörän. Rakastan sua ja tuu takas joku päivä!

 

Eilen sain kolme kirjettä. Ne tulivat odottamatta, eivät vastauksena kuulumisten kyselyyn.

Ilahduin iki-ikihyviksi.

On aika kumota yksi harhaluulo, joka rassaa minua suunnattomasti.

Sillä ei:

minulla ei ole matkallani liian kiire/hauskaa/onnellista, etten haluaisi tietää, mitä ystäväni ovat viime aikoina tehneet/ajatelleet/tunteneet.

Eli joo: minua ihan oikeasti kiinnostaa, mitä teille kuuluu.

Kotona helposti luulee, ettei reissaajaa kiinnosta tylsien arkijuttujen kuuleminen. Tai että jos kiinnostaakin, on tällä varmasti paljon parempaakin tekemistä kuin viestiin vastaaminen.

Mutta se on ihan skeidaa.

Reissussa on paljon aikaa. Ennen kaikkea paljon aikaa ajatella. Vaikka on kaukana, ihmiset ovat mielessä todella lähellä. Olen kuukausien aikana käynyt läpi valtavasti muistoja ja oivalluksia ystävyyssuhteistani, jotka eivät arkikiireissä ehtisi nousta pintaan. Etenkin tylsinä farmipäivinä muistelin varmaan jokaista tyyppiä, jonka olen ikinä kohdannut.

Moni pysyy kärryillä kuulumisistani tämän blogin kautta, mutta kaikki eivät tule tajunneeksi, että se on hyvin yksisuuntainen tie. Minä en tiedä teidän elämästänne mitään, jos ette kerro. En halunnut perustaa blogia juuri siitä syystä, että sitten ihmiset unohtavat kirjoittaa, kun on illuusio yhteydenpidosta.

Minulla on parikin ystävää, joista en ole kuullut neljään kuukauteen. Se on tajuttoman pitkä aika.

Ja moni niistä, joilta kyselen kuulumisia, vastaa, että no ei tänne kuulu mitään uutta. Ei mitään hienoa. Samaa tylsää kuin ennenkin. Arkea.

Mutta juuri se arki on kiinnostavaa. Kaikkein parasta on kuulla pieniä juttuja, kuten että ystävä osti uuden villapaidan, tapasi baarissa komean poitsun ja makasi sohvalla koko viikonlopun. Koska silloin tuntuu, että en ole joku etäinen hahmo, jolle voi kertoa vain suurista saavutuksista.

Minä olen ihan sama minä, vaikka eläisinkin 15 000 kilometrin päässä. Siksi haluan pysyä kärryillä, mitä teille kuuluu.

Jos siis tunnet minut: kirjoita. Kerro, mitä vedit aamupalaksi ja mikä sai sinut viimeksi hymyilemään.

Ja jos et tunne minua, sama homma: laita postia ystävälle, joka on kaukana. Vaikka hän ei vastaisi saman tien, voin luvata, että hän kokee viestin saadessaan olevansa tärkeä ja iloinen.

Välitän teistä, rakkaat!