Elää, elää, elää!

”Elää, elää, elää!

 

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
 

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläästi elää!

 

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
 

Onhan kukittu kerta!”

 

-Katri Vala

 

Silloin harvoin, kun tulee lausua runoja, lausun tämän katkelman.

Se on Katri Valan runosta Kukkiva maa.

Iso osa runon ylimaalailevasta hourinnasta ei iske minuun (kukkahämärä! pyhä suitsutus! olemusten värisevä pohja!), mutta näitä säkeitä rakastan syvästi. Olen kirjoittanut ne päiväkirjaani, lukemattomiin onnittelukortteihin ja jopa uusiseelantilaisen kommuunin seinälle.

Jokin voima niissä vain on.