Elämää täysin chaisiemauksin
Olen juuri oikeassa paikassa.
Nämä sanat olette voineet lukea täältä jo monta kertaa, mutta ette hetkeen. Uudessa-Seelannissa sellaista oloa ei ollut. Kaikkialla oli mielettömän kaunista ja tapasin kivoja ihmisiä, mutta jokin oleellinen puuttui. Eräänä yönä heräsin jälleen kerran kalvavaan ahdistukseen, ja lopulta myönsin itselleni, että ei tämä vain tunnu luonnistuvan. Yliopistoystävä oli kysynyt pari päivää aikaisemmin, koenko ehtiväni tehdä reissulla kaiken, minkä halusinkin.
No en. En kokenut.
Niinpä oli taas aika muuttaa kurssia. Aikaistin lentoja monella viikolla ja otin suunnan kohti Tasmaniaa.
Se oli oikea päätös.
Ensi hetkestä asti on ollut hyvä olo.
Lentokentällä kärvistellyn yön ja Melbournessa kierrellyn päivän jälkeen saavuin Launcestoniin. Liftasin kaupunkiin neljän kikattavan kiinalaisen kyydissä. Satoi. Vieraassa osoitteessa odotti iso puutalo, kolme surffaria ja kasa höyryäviä burritoja. Surffilautoja oli niin parvekkeella, olohuoneessa kuin pyykkinarulla. Istuin unenpöppöröisenä pöytään ja huokasin helpotuksesta. Kaikki oli taas raiteillaan.
Loppuilta kului mielettömän musiikin ja pelottavan syvällisten keskustelujen parissa, ja vaihtui aamumysliin rantakahvilassa, ja taas illaksi, jolloin pidettiin grillijuhlat.
Ne pitivät sisällään paljon melua ja kepposia. Hölmöhattuinen poikajoukko ampui lingolla omenia, sipuleita ja kermaviiliä naapureiden katoille, ja sai ruohotrimmerillä koko olohuoneen täyteen sipulisohjoa.
Seuraavat päivät kulutin kallioilla juoksun, torkkumisen ja taateleiden parissa. Laiva-arkkitehdeiksi opiskelevat pojat rakensivat robotteja. Iltaisin istuin valmiiseen pöytään ja katselin kainalossa jättikankaalta Aki Kaurismäkeä.
Nautin laiskottelusta täysin (chain ja punaviinin makuisin) siemauksin.
Ystävä sanoi viestissään, että hän oli miettinyt toisen ystävämme kanssa roosantuuria eli sitä, miten minulla tuntuu kuulemma menevän aina kaikki putkeen. En itse osannut vastata mitään fiksua, niin hölmöltä ja todelta kommentti tuntui, mutta onneksi halpa meditaatiokirja osasi.
Ensin se sanoi W. Somerset Maughamin sanoin:
”It is a funny thing about life, that if you refuge to accept anything but the best, you very often get it.”
Ja sitten:
”Things always turn out best for those who make the best of how things turn out.”
Juuri noiden kombolla elän. Pyrin täyttämään elämäni kaikkein parhaimmilla asioilla, mutta samalla myös tekemään kaikista asioista maailman parhaita.
Ainakin toistaiseksi se toimii hyvin.