Hyvästi, mangot

Urani mangonpoimijana on päättynyt.

Sain pahan mango rashin, eli tulin allergiseksi mangoille.

Märkivat pikkupaiseet, kuivat läikät ja röpelöinen ihottuma olivat aikamoinen kutinacocktail. Lopulta iho meni niin huonoon jamaan, etten saanut öisin nukuttua. Aikaisemmin farmilta lähteneellä tytöllä ihottuma levisi kasvoihin ja sai silmät turpoamaan. Minulla kutisivat kädet, jalat, rintakehä ja vatsa. Tottelin lääkärin neuvoa ja häivyin.

Viisi viikkoa farmilla oli hieno kokemus.

Oli kuumaa, märkää, unettavaa, ärsyttävää ja kiireistä. Mutta myös tosi hauskaa. Hetkinä, jolloin en olisi jaksanut enää sekuntiakaan, ajattelin olevani intensiivisellä treeni- ja meditaatioleirillä, josta kaiken lisäksi maksetaan. Se auttoi.

Aamupäivisin keräännyimme lepäämään puiden varjoon ja iltaisin nauroimme verannalla maailman ja mangojen hulluudelle. Carbo, pöljä koira, söi omaa kakkaansa. Paristakymmenestä työntekijästä valtaosa oli ranskalaisia ja heistä puolet nimeltään Matthew, kaikki eri tavoin kirjoitettuna. Farmin omistajat olivat mahtavia, samoin heidän stetsonpäinen ystävänsä, joka asustaa farmin reunalla vanhassa ambulanssissa. 

Huijaisin kuitenkin, jos sanoisin ihmisten olleen hienoin asia. Ei – parasta oli luonto.

Rakastin sitä, miten vietin koko päivän ulkoilmassa. Cherry pickerillä poimiessa sai olla rauhassa korkeuksissa, puiden latvojen tasalla. Se oli aivan oma maailmansa, vehrea, kaunis ja seesteinen, kuin unessa tai veden alla. Opin viimein tunnistamaan, milloin mango on kypsä. Suuri metsä näytti Jane Austenin romaanilta, ja siellä vaelsi valtava hanhilauma. Kun pimeä laskeutui, oli säkkipilkkopimeää. Usein hiivin keskelle aukeaa maata ja makasin katsomassa loputtomia tähtiä. Metsä mekasti. Olin onnellinen.

Olen kuitenkin vieläkin onnellisempi, kun rankka homma on ohi.

Ainakin hetkeksi.

Sain nimittäin uuden työn.

Huomenna aloitan uran kivenkantajana.

Sukulaiseni remontoivat taloa, ja sain työmaalta pestin kivipuutarhan tekijänä. Lastaan pieniä kiviä ämpäreihin ja ämparit istuttavan ruohonleikkurin peräkärryyn. Sitten huristan pihan toiseen päähän ja asettelen kivet maahan, istutusten ympärille. Teen kivitöitä, kunnes keksin, mitä seuraavaksi.

Mikä hulvakas, yllättävä elämä. Pidän siitä.