Kiipeilyreissu, jossa ilma tuoksui suklaamuroilta

Tuulee hieman.

Kallion kovuus saa sormet kihelmöimään ja kuuma ilma tekee olosta raukean.

Ja maisema: se on niin kaunis, että sitä katsoessa melkein sattuu.

Onneksi ympärillä surisee niin pirusti kärpasiä, ettei hetki pääse kasvamaan liian hienoksi.

Viikonlopun pieni kiipeilyreissu oli onnistunut.

Yövyttiin teltoissa suurten kumpujen keskellä. Vieressä oli puro ja ylhäällä kuu. Haikattiin vesiputoukselle, mutta se oli kuivunut. On outo tunne seisoa kohdassa, jossa yleensä ryöppyää painavaa vettä, mutta nyt on vain tyhjää.

Ilta pimeni ja nuotio ratisi. Istuin ja tuijotin viimeista liekkiä, joka näytti aivastelevan. Ilma tuoksui suklaamuroilta. Tähtiä oli harvakseltaan.

Aamuvarhaisella pulahdin viileään veteen ja kietouduin maailman-iki-ihanin-superlemppari-hippipaitaan. Ensimmäistä kertaa koko reissussa oli kylmä. Tuntui hyvältä palella. Sitten aurinko nousi ja kaikki oli kuten Pohjois-Australiassa aina: kuumaa ja karun kaunista.

Itse kiipeilystä en osaa lausua sen kummempaa, kuin että on se vaan mukavaa. On niin hienoa, kun ventovieraat ihmiset viihtyvät keskenään saman leppoisan tuskan ja tuherruksen ääressä.