Kiitos kaunis

Sain äskettäin kipakan kommentin.

Sen kirjoittaja totesi, että on aika ylimielistä jättää vastaamatta kommentteihin, jotka blogin tulevaisuutta pohtivaan postaukseen tuli. Tunsin piston sydämessäni, sillä onhan se aika ikävän tyypin temppu. Koska pelkkä kuukausien takainen kiitos kommenttiosastolla ei riitä, kiitän teitä vielä näin julkisesti:

Kiitos. Kiiiiiiiiii-iiiitos. KIIIIIIIIIIIIIIIITOOOOOOS!!!!!!

Ja tuo reippaan, nasaalisuudessaan jopa hieman ärsyttävän lapsikuoron laulamana.

Ensiksi kiitos kaikille, jotka kerroitte, mikä blogissa vituttaa.

Kiitos sinä, joka kutsuit tekstejäni laskelmoiduksi helinäksi, kuviani huonoiksi ja minua naiiviksi, ja sinä, joka kerroit tämän edustavan pällistelyblogikulttuurin vinoutta, huvittavuutta ja eläintarhameininkiä. Osa asioista on sellaisia, joiden tiedän olevan totta ja joista olen ihmetellyt, miksei kukaan kritisoi yhtään hanakammin (kuten feelgood-lässynlää). Osasta olen taas aivan eri mieltä (kuten, että minulla olisi jokaisessa kuvassani sama ilme – höpö höpö!). Viestit olivat paikallaan, sillä ne sekä vahvistivat omia ajatuksiani että antoivat uusia.

Sitten kiitos teille, jotka kerroitte, mistä tykkäätte.

Kiitos sinä, joka teit blogille räpin (joskus lukemani ottaa mua aivoon tai on niin nerokasta että joudun kateuden kaivoon), ja sinä 40-vuotias eronnut, joka kerroit katsovasi maailmaa samalla tavalla. Kiitos sinä, joka kirjoitat ajatuksiani ylös ja sinä, jonka mielestä ihaninta täällä on kaikki. Ja sinä, joka luet ajatuksiani tekotaiteellisuudesta huolimatta. Ja ihan jokaiselle. 

Vaikka en tunne teitä, viesteistänne välittyy tunne, että ainakin jokin häivähdys maailmasta meillä on sama. Se tuntuu kivalta. 

Luin hiljattain bloggaajille suunnatun jutun, jossa painotettiin, että jos on onnistunut saamaan lukijoita, blogia ei saa ikinä jättää tauolle. Hiljaiselon jälkeen ei ole kuulemma yhden yhtä silmäparia jäljellä. No terve!

Murehdin itsekin hetken, että tuskin kukaan jaksaa palata tänne katoamistemppujeni jälkeen. Mutta toisaalta, se ei ole käsissäni. Jos alkaisin pitää blogia murehtien, mitä kukakin haluaa lukea, en saisi kirjoitettua sanaakaan. Syksyn kirjoituslukko on siitä hyvä esimerkki.

Blogin suunta on vieläkin vähän hakusessa, mutta totaalisen hiljaiselon sijaan ajattelin nyt ottaa rennosti ja katsoa, miten sujuu.

Kuvat ystävien kameroista menneltä kesältä.