Kun ystävä luki tämän sitaatin, hän alkoi itkeä

Ajatukset kiertävät kehää.

Samat tunteet, murheet ja pelot osuvat kohdalle kerta toistensa jälkeen.

Tuttua? Todennäköisesti.

Kun luin tämän Portia Nelsonin runositaatin, kaikki alkoi tuntua selvältä. Nauratti, miten oikeassa täysin tuntematon ihminen voikaan olla. Miten hienosti joku voikaan tiivistää elämän ja ihmismielen. Kun luetutin sen ystävälläni, hän alkoi itkeä.

Moni teistä voi tuntea sitaatin jo, mutta sen varalta, että joku kaltaiseni on elänyt tähän asti sitä kuulematta, tässä se on.

1) I walk down the street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I fall in.
I am lost… I am helpless.
It isn’t my fault.
It takes forever to find a way out.
 

2) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I pretend I don’t see it.
I fall in again.
I can’t believe I am in the same place.
But, it isn’t my fault.
It still takes me a long time to get out.

3) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I see it is there.
I still fall in. It’s a habit.
My eyes are open.
I know where I am.
It is my fault. I get out immediately.

4) I walk down the same street.

There is a deep hole in the sidewalk.
I walk around it.

5) I walk down another street.