Levottomuus kasvoi liian suureksi.

Olin viettänyt liikaa aikaa puhtaissa vaatteissa ja paikallani, joten piti päästä seikkailemaan.

Niinpä etsin netistä ensimmäisen kyydin ihan minne vaan, ja ihan mikä vaan oli tällä kertaa Byron Bay.

Ja niinpä alkoi hulvakas matka ylös itärannikkoa. Kuski kertoi polveilevia tarinoita maastopyöräilystä ja poltti pilveä. Satoi kaatamalla. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä vietän seuraavan yön, ja se oli aivan ihanaa.

Kyydin jakanut saksalaistyttö sen sijaan oli aivan paniikissa. Hän oli 18-vuotias, ensimmäistä viikkoa reissussa ja saanut juuri pankkikorttinsa lukkoon. Tyttö itki lohduttomasti ja soitti äidilleen. Vastaavista sopista viisastuneena minä tiesin, mikä auttaa aina: herkut. Niinpä hain kaupasta meille kaksi litraa vaniljajäätelöä, rusinoita ja banaaneita. Sekoitin ne yhteen ja leikkasin purkin kannesta lusikat.

Sanoin, että kaikella on tarkoitus, ja että kaikkein surkeimmat hetket ovat jälkikäteen kaikkein hauskimpia. Tyttö tyyntyi ja kutsui minut telttaansa nukkumaan. Oli alkuilta ja kadut täynnä kiharatukkia palaamassa rannalta kotiin. Surffilautoja oli kaikkialla: kainaloissa, autojen katoilla ja suloisissa telineissä pyörien sivuissa.

Kulutin illan yksin hulluillessa:

Juoksin ja tanssin sinisellä rannalla, jonka läpi pyöri kaukaisen majakan valo.

Pidättelin itkua, kun chileläinen mies soitti lempisoitintani hang drumia. Puhuimme kuolemasta.

Sain kutsun wwoofaamaan luomufarmille, jossa syödään vain vegaanista raakaruokaa.@gmail.com>

Kuuntelin, kun pitkätukkainen mies soitti Angus ja Julia Stonea. Oli kynttilötä.@gmail.com>

Kotimatkalla kaksi pikkumekkoruotsalaista tarjosi ilmaista pääsyä baariin. Sanoin ei ja jatkoin matkaa. Hetken päästä käännyin takaisin ja sanoin joo. Istuin meluisan bilebaarin parvekkeella, kuuntelin humalaisten höpötyksiä ja hymyilin.@gmail.com>

Yön pikkutunneilla kirjoitin piknikpöydän ääressä ja sade löi peltikattoon.@gmail.com>

Oli haikea ja hieno olo.@gmail.com>