Tämä matka on aivan uskomaton. Miten kaikki voikaan mennä aina juuri niin kuin pitää?

Rakastan Adelaidea. Tai oikeastaan rakastan hetkiä, joita se on minulle antanut, ja rakastan miltä minusta täällä tuntuu.

Päädyin asumaan mielettömän ihanaan taloon. Nukun patjalla ulko-oven vieressä kolmesta kerroksesta alimmaisessa. Taloon johtaa köynnöskuja. On räsymattoja, Frankien välissä tulleita julisteita, levypinoja, ukulele ja rumpuja, kaksi batiikkivesipulloa ja viisi asukasta. Kaikki jaetaan: auto, macbookit, huoneet ja ruoka.

Saapuessani ketään ei ollut kotona, ja minulle jätetty lappu kehoitti syömään ihan mitä tahansa. Pienen morkkiksen vallassa availin kaappeja ja pelkäsin vetäväni väärän asukkaan paprikaa. Myöhemmin opin, että ihan oikeasti kaikki ruoka kuuluu kaikille. Jokainen maksaa viikossa saman summan rahaa, jolla ostetaan kaikkien ostokset. Aluksi se tuntui oudolta, mutta nyt olen ihan myyty.

Ovi on aina auki, ja ystävät ja vieraat ovat tervetulleita tulemaan ja menemään vapaasti. Hyvä esimerkki tapahtui eilen, kun söin aamupalaa. Taloon tupsahti poika, jota en ollut aiemmin tavannut. Hän narssi kaapille, penkoi esiin valtavan blondin peruukin, lätkäisi sen päähänsä ja kysyi: ”Do I look like Dolly Parton?” Sitten poika paineli ulos ovesta reuhka heiluen, enkä ole nähnyt häntä sen koommin.

Olen todella inspiroitunut näistä tyypeistä. Ilmapiiri on rento ja rakastava. Kokemus on avannut silmiä, miten painavien ovien takana sitä itsekin kotona elää. Ja miten yksin.

Kyläilin myös hippikommuunissa. Tiedemiehen mukaan nimetty lemmipossu puski syliin kuorsaamaan, pihassa oli sitruunapuita ja katolla kaktuksia. Sain alle vaaleanpunaisen fillarin ja päähän tarrantäyteisen kypärän, ja olin pakahtua riemuun. On niin parasta olla taas kaupungissa: fillaroida pylly vilkkuen, maata puistossa nurmikolla ja istua vieraalla parvekkeella lämpimässä illassa.

Illat ovat pitäneet sisällään mandariinisiideriä, spontaanit katujamit, maailman suloisimman keikan (ja poikia! Voi luoja tätä surffitukkien määrää), yhdeksänpaikkaisen tandempyörän, porkkana-herne-pinaattisalaattia (halpaa ja hyvää), yöuinnin meressä ja nakukärrynpyöriä rannalla. Ja hemmetin hyviä, itse kokattuja vegehodareita.

Tätä postausta kirjoitan värikkäällä sohvalla maaten. Kukkakupin chaitee haalenee, kun keskityn valikoimaan lemppareitani kuivahedelmäpussista. Linnut laulavat, kesätuuli käy.