“I wandered everywhere, through cities and countries wide.

And everywhere I went, the world was on my side.”

― Roman Payne

En tiedä parempaa tekemistä kuin rekan lavalla liftaamisen.

En yhtäkään.

Tuuli tuivertaa ja valtavat metsät tuoksuvat huumaavilta. Vuorijonot tuntuvat jatkuvan loputtomiin.

Sitä on niin elossa, vapaa, kuriton, huumaantunut, nauravainen, levollinen, levoton ja innoissaan. Kuin olisi rakastunut, vuoristoradassa ja riemukkaassa hiprakassa samaan aikaan.

Hetkessä on kaikki.

Aurinko polttaa kasvoja kuin salaa, mutta muuten on viileää, melkein kylmä.

Kun kiipesin ensimmäistä kertaa auton lavalle, jäin saman tien koukkuun. Se oli huumetta. Istuin kukallisella patjalla ja kehoon jysähti kaikenkattava onni. Syvä pakahtuminen ja ilo. Riemu.

Pidemmillä matkoilla pylly puutui, jalkoja jomotti ja tomu kuivatti silmät. Kerran lastina oli pitkiä, taipuisia puulevyjä, jotka pomppivat kuin vieterit. Paikallisia nauratti, kun pöljä malai meinasi lentää joka töyssyssä reunan yli. Toisinaan matka taittui kivien tai limpsalaatikoiden päällä, välillä jaloissa kieri ananaksia.

Olet kyllä tosi rohkea, sanoi moni kuullessaan, miten matkaa taitan. Nauratti. En edes keksi, mitä olisin voinut pelätä. Kun on täysin elossa, on myös täysin peloista vapaa.