Mitä voi tehdä kreikkalaisella saarella?

Sukeltaa silmät auki, haahuilla hautausmaalla ja haistella kukkia.

On hupaisaa, että jokin maa voi näyttää aivan samalta kuin kuvissa. Vaikka tiesin, että valkoisten talojen, sinisten ovien ja turkoosin meren yhdistelmän on oltava henkeäsalpaava, en oikeasti uskonut, ennen kuin näin. Nyt uskon.

Lähdin saarelle lievittämään akuuttia merenhimoa. Sen oireita ovat levottomuus ja sitä seuraava päähänpinttymä, ettei oloon ole mitään muuta helpotusta kuin meren katseleminen, koskeminen ja haistaminen. Mieluiten kylmä juoma toisessa ja turhanpäiväinen romaani toisessa käpälässä.

Saari, jolle päädyin paikallisten suosittelemana, on kuin tehty merenimemistä varten. Niin kuin varmasti on jokainen saari näillä suunnilla. Tai no hitto, ehkä ihan jokainen maailman saari. Saarilla on aina mukavaa.

Agistri on kaunis ja hippusen karu paikka.

Oudointa on nudistiranta, jossa vanhat hipinpierut soittavat luolan viileydessä kitaraa ja paljasrintaiset naiset kelluvat meressä kuin riutta papuja. Rannalle pääsee vain pelottavan jyrkkää kalliota laskeutumalla.

Joka paikassa on telttoja. Metsissä, rannoilla ja kallionkiellekkeillä. Telttailu on kiellettyä, mutta kukaan ei piittaa. Tutustuin reissaajapoikiin, joilla on riippumatot, vuokramopot ja kolmen viikon verran loputtomia päiviä. He kuskasivat minut saaren parhaille rannoille omistajan elkein ja yllyttivät hyppäämään alas kymmenen metriä korkealta kalliolta.

En todellakaan meinannut uskaltaa.

Mutta hilluttuani kiven päällä ikuisuuden verran, otin lopulta mallia paikallisesta 15-vuotiaasta. Hän loikkasi ilmaan ja karjaisi täysillä freedom. Niin tein minäkin. Niin on tehtävä aina, kun on mahdollista olla riemuissaan joka solullaan edes parin sekunnin ajan.