Ihka eka

Ihan tavallinen perjantai, M oli just kaks viikko sitte lähteny suorittaa inttii ja tänää se tulee ekoille lomille. Torstaina mul oli ollu iha normi rutiini lääkrintarkastus ja ne otti jotain testejä. Ne sano et soittaa sit jos niissä on jotain epätavallista. Perjantain aamul se joku hoitaja soittaa mulle et niiden testien tulokset on tullu, et kaikki hyvin, raskaustesti positiivinen. Me tehtii just 3vk enne tota raskaustesti joka näytti negtiivista (tai tehtiin/mä tein itseasiassa 5 testiä). Noh, sit se puhelu loppu ja olin ihan hiljaa vaan ja soitin mun parhaalle ystävälle. Samaa aikaa ku K vastas, mä parahdin niin hirveeseen itkuun, et K tais luulla et joku on kuollu. Sit kerroin mitä sain just kuulla siltä hoitajalta ja tietty K oli niin onnellinen mun puolesta. Olin niin hämmentyny tilnteesta, koska olin aina luullu et en mä voi tulla raskaaks, koska ehkäsyy ei käytetty ja raskaustesti oli ollu negatiivinen. Luulin et mus on jotain vikaa. Oon ehkä maailman kiitollisi et mul on noin ihana ystävä, joka tietää just ne oikeet sanat mitä sanoa tilanteesee ku tilanteesee. No mä tiesin heti että tää on ilonen uutinen, mut tietenki oli siinä aikamoinen alkushokki. Sit oli samana päivänä edessä M:lle kertominen. Me lähettiin hakee M ekoille lomille ja matkalla kotiin taisin ehkä jotain vihjasta että mulle on sulle yllätys joka on tosi pieni vielä. Päästii meijän rapun eteen ja sit siinä hetken kiemurtelin ja sanoi et oon raskaana. Ekaks M luuli et se on vitsi (tehtiin siis edelleen se testi pari viikkoa taaksepäin ja se oli negatiivinen), ja päästi sellasen hermotuneen naurahduksen. Oltiin oltu vasta hetki yhdessä, joten mietittiin tarkkaan mitä tehdään. Molemmat oli sitä mieltä, että aborttia ei missään nimessä tehdä. Meille siis syntyy vauva.

Varasin ajan yksityiselle lääkärille kuka sit ultras mut. Raskaus oli vasta ihan ekoilla viikoilla niin tää lääkäri ei uskaltanu luvata että onko siellä oikeesti munasolu kiinnittyny, vai tuulimuna raskaus. Hän sit sano että tuu uudestaan 2viikon päästä ni sit osaa sanoa asian varmaksi. Meni kaks viikkoo ja olin vaan kokoajan sitämieltä, että tietenkin sen mun tuurilla onkin vaan tuulimuna. Myös sen kahden viikon aikana mulla tuli ihan siis järkyttävät oksentelut ja pahoinvointi. Vihdoin koitti se päivä jolloin menin uudestaan ultrattavaks. Muistan ihan ekaks sanoneeni tälle mun lääkärille että, mulla on ollu niin paha olo että saanko jonkun astian siihen viereen. Hän vaan naurahti ja sanoi, että tuulimuna raskauden kanssa ei mulle tollasia pahoinvointeja tulis. Aika varma hän oli siitä että ihan alkio sielä on kasvamassa, ja oikeessa olikin. Siinä ultrassa Mila näytti ihan pieneltä dinosaurukselta ja ruvettiin sanoa häntä dinoks.

Mun kaks ekaa kolmannesta oli vähän hankalia, henkisesti ja fyysisesti. Oksentelin aamusta iltaan ja mikään ei pysyny sisällä, ei ees vesi. Olin kerran tippaletkuissa kii kun mun kroppa oli nii ”kuiva”. Oli rankkaa olla ”yksin” noin suuren asian kanssa. M oli armeijassa viikot, ja välillä viikonloputkin. Jouduin siis olla yksin kotona  2-3kk, koska en siis vaa kyennyt/halunnut lähtee kotoolta minnekkään. Mua tais ehkä vähän hävettää myös se kokoaikanen oksentelu. Käytiin M kanssa leffassa ja leffan jälkeen ajettiin kauppaan. Kaupan pihalla oksensin ja ihmiset katto että mikä mua vaivaa, et oonko kännissä keskellä päivää. Sen jälkee en oikeestaa mihkää menny. Toisen kolmanneksen lopussa rupes paha olo helpottaa, ja sen tilalle tuli ihan järkyttää selkäkipu. Sen selkäkivun kanssa pystyin elää, kun sain siihen oikeet lääkkeet. Siinä  välissä oli ehkä myös rakenneultra jossa saatiin tietää, että me saadaan tyttö!<3 M ei päässy siihenkään ultraan mukaan, mikä oli iha suoraa sanoen perseestä. 

Sit vihdoin vikalla kolmannekselle M pääs kotiin! Oltiin muutettu uuteen yhteiseen kotiin, ja voitiin hetki nauttii mun raskaudesta. käytiin syömässä ja yritettiin tehä kaikkee ihanaa. Vikoina viikkoina tosin musta ei ollu ees nousemaan sängystä ilman apua 😀 Katottiin leffoja ja joskus harvoin käytiin ulkona. Tottakai oli kaupas käytävä ostaa ruokaa, ja moikkaamas porukoita. Käytiin vikalla mun raskausviikolla Imatralla kylpylässä rentoutumassa, ja se kyllä tuli niin tarpeeseen. Saman viikon sunnuntaina mentii sit mun porkoille koiravahdiks, kun äiti oli jenkeissä ja iskä töissä. Mul oli sunnuntain ollu tosi outo olo, ja mahaa kiristi erilailla ku yleensä. Koiraki seuras mua jokapaikkaan eika jättäny yhtään yksin. Lähettiin sit kotiin illal, ja se outo olo vaan jatku. Mentii nukkumaa joskus 12 aikaa, mut uni ei vaan tullu vaik olin iha tosi väsyny. Sit yöllä 2 aikaan suunnilleen mulla tuli eka supistus. En tajunnu ensin et se on supistus, joten en kiinnittäny siihen nii huomiota. 10 min päästä tuli uus supistus, ja se sattu nii paljo, että oli pakko mennä tulikuumaa suihkuu. Suihku autto hetken kunnes ne supistukset oli niin kipeitä et pyysin M soittaa synnärille et voidaako tulla. Lähettii ajaa joskus 02.50 aikaa Kotkaa. Matkaa piti kestää jotain 50min, mut mul oli niin kipeet supistukset et käskin ajaa nii kovaa ku pystyy. Saavuttii synnärille joskus 03.30 aikaa, ja olin sillo jo 3cm auki. Sain jonku kipulääkkeen mikä ei auttanu yhtää ja menin sit ammeesee hetkeks. Ei sekää kyllä auttanu, ku vesi oli iha liia kylmää. Ammeesta sit mentii saliii, ja hetken siinä kärvistelin ku en halunnu ottaa epiduraalia. Lopulta ne kivut ylty niin sietämättömiks et uskalsin pyytääepiduraalin. Ku se alko vaikuttaa, mun olo helpotti niin paöjo et sain nukuttuu myös hetken. M tuli mun viereen makoilee siihe pienelle sängylle ja nukahti ite siihe myös. 07.30  aikaa kätilö tuli sit kattoo mikä tilanne, ja 8cm auki. 08.00 aikaa tuli uudestaa kattoo ja olin 10cm auki, ja sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 16min ja 08.26, 12.02.2018 meille synty 9/9 pisteen niin suloinen tyttö<3 koko synnytys kesti siis 5h 40 min. Olin iha lääkehöyryissä laittanu mun isälle viestii että tulee sinne heti. Päästiin omaa huoneesee pienen tytön kanssa ja mun isä tuli sit sinne meidänkaa hetkeks. 

Meidän päivät sairaalas meni aika hyvin, oltiin perhehuoneessa ja M toimi mun apuna. Haki särkylääkkeet ja ruuat meille<3 Oltiin 5 päivää sairaalassa ja torstaina päätiin kotiin. Meidän vauva-arki alkoi niin ihanasti, ja oli niin paljon helpompaa mit kuviteltiin. Ekat viikot M oli mun kanssa kotona että saatiin kaikke rullaamaan paremmin ku hyvin.  Nyt Mila on vähän yli 3kk ja M on töissä. Mila nukkuu ja tuhisee mun sylissä, näkee varmaan jänniä unia<3 

– Oona