Viikunoiden aika
Minulla on suuri viehtymys luontoon. Välimeren alueella ainainen ihailun aiheeni on hedelmät(kuten jo blogin nimikin kertoo). Oli ihanaa olla reissussa tähän aikaan vuodesta. En ole koskaan aiemmin tehnyt reissua näille kulmille syksyllä joten se granaattiomenoiden ja viikunoiden määrä yllätti! Jotenkin sitä ei ollut huomannut kaikkia niitä granaattiomenapuita ympärillään aikaisemmilla reissuilla, nyt niitä ei voinut olla huomaamatta. Ja se maku- tuoreet viikunat, granaattiomenat ja mandariinit (satsumat?). Sarajevon keskustan joka toisessa kadunkulmassa joku myi granaattiomenoita ja tujua, vastapuristettua mehua. Toreilla olimme kuin lapset karkkikaupassa, se ihana tuoreiden herkkujen yltäkylläisyys. Meillä oli tapana ostaa salaattitarpeet torilta lounaaksi ja hedelmiä tarvittaessa matkaevääksi. Amy piti huolen, että aina oli mukana myös pähkinöitä.
Joka kaupungista löytyi tori tai useampikin. Siellä oli vain mukava katsella ympärilleen, kuljeksia ja silloin tällöin pysähtyä juttelemaan myyjälle. Kajmak, paikallinen juusto tuli tällä tavalla tutuksi kun myyjä tarjosi sitä maistettavaksi. Lisäksi minun passiivinen kielitaitoni karttui kun maistellessa oppi, mitä tarkoittaa slatki ja slani (makea/suolainen). Tuntui kuin kaikilla kaupungeilla tai alueilla olisi ollut omat juttunsa: Bosnia-Hertsegovinassa aivan loputtomiin granaattiomenoita ja niiden mehua, Kotorissa myös, Ohridissa paprikat, viikunat ja yrttitee, Skopjessa paprikat, hunaja ja yrttitee. Mutta kaikenvärisiä oliiveja, pähkinöitä ja peruskasviksia löytyy joka paikasta. Ja me olimme onnellisia siitä.
Ruoka, tuo ihana välttämättömyys. Aionkin piakkoin palata asiaan kahvin merkeissä. Kahvi, tuo ihana.
