Mies tuli taloon

Miksi me valittiin Mallorca? Jostakin syystä tämä paikka tuntui heti omalta. Me oltiin vuosi sitten viiden päivän lomalla Mallorcalla ja sen perusteella päätettiin, että tänne voisimme tulla asumaan. Vaikka se päätös syntyikin nopeasti, oli meillä kuitenkin jo kauan ollut ajatus siitä, että Espanjaan tultaisiin, heti kun se olisi jollakin tasolla mahdollista. Oikea kaupunki vain puuttui ja sitten yhtäkkiä se vaan oli siinä. Ei sitä tarvinnut sitten enää miettiä sen enempää ja jälkeenpäin olemme useasti miettineet, miksi emme tajunneet tätä aikaisemmin?

29415614_1795369653862171_5087883168682344448_n(1).jpg

Nakar Hotel – kattoterassi

Ainakaan ensimmäiset päivät eivät ole tätä tunnetta muuttaneet ja Albertohan oli täällä viime kesänä jo töissä ja kesän jälkeen hän oli edelleen sitä mieltä, että voisi tulla tänne asumaan. Ei tämä ole mikään supersuuri paikka, mutta ei nyt ihan pienikään. Eihän elämä itsessään ole sen ihmeellisempää missään, oli se sitten Suomessa tai täällä, mutta jostakin syystä meille on ollut koko ajan selvää, että se mitä me tavalliselta elämältä haemme, ei löydy sieltä missä oltiin aiemmin. Me halutaan, että elämään kuuluu pyykin, ruoan, työn ja kodin lisäksi myös värejä, valoa, lämpöä, aurinkoa, ääntä ja elämää…

28766805_1830174710609157_4860420601174556672_n.jpg

Placa de la Reina – maaliskuun lopulla ei vielä lehtiä puissa

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisten päivien perusteella olen tehnyt muutaman havainnon, jotka liittyvät lähinnä muotiin ja sisustukseen ja eri majoitusmuotoihin. Ja no ihan vähän myös miehiin, sen säästän viimeiseksi.

Sinapin keltaista, helmiä ja edelleen vaan kukkia näkyy paljon vaatteissa ja näyteikkunoissa. Sisutuskauppoja on ihanan paljon ja niissä on nyt paljon, paljon ihania värejä! Joistakin niistä uskalletaan myös hullutella ja siitä tämä esimerkiksi tämä Sluiz oli mainio tuttavuus, suosittelen!

29400474_505990949802552_8970550393293504512_n.jpg

Sluiz – mielenkiintoinen sisustuskauppa

Palmasta löytyy siis valtava määrä edullisempia ja kalliimpia vaate- ja sisustuskauppoja, joten shoppailun kannalta tämä on loistava paikka. Erityisen suuresti pidän Palman keskustasta, joka on erittäin helposti käveltävissä. Toki tämän ovat huomanneet monet muutkin ja erityisesti nyt pääsiäisviikolla kaduilla on jo alkanut olla koko ajan enemmän ihmisiä. Majoitusta täällä on tarjolla monenhintaista- ja tasoista, näistä voisi varmasti kertoa ihan erillisen tarinan ja ehkä vielä sen teenkin.

Ja sitten ne miehet. Erityisesti viime viikolla, kun turisteja oli vielä vähemmän, vastaan tuli huomattavan paljon hyvin pukeutuneita miehiä! Eikä naistenkaan pukeutumisessa ole mitään vikaa, lähinnä se kai vaan on harvinaisempaa, että miehet ovat niin rennon huoliteltuja ja sen takia sen oikein erityisesti noteeraa.

Tämä kuitenkin vain Palmassa, enkä anna mitään takuuta, että jos tänne elokuussa tulee, niin että mitä täällä sitten näkee! Vähemmän vaikutusta minuun teki nimittäin S`Arenal, johon saavuimme tällä viikolla ja jonka rantakatu on tuupattu täyteen krääsää ja rumia paikkoja, niin kuin kaikissa itseäänkunniottavissa turistikohteissa. On niin surullista, jos joku näkee lomallaan vain sen!? Ja ne miehet, niistä en nyt sitten puhu enää ollenkaan ja enhän nyt oikein jouda niitä sitten enää katsellakaan, kun se oma tuli vihdoinkin takaisin. Kotiin!?

 

muoti trendit oma-elama matkat