Palma otti minut vastaan kotoisasti vesisateella ja synkkä ilma jatkuu edelleen, joten sään puolesta ei kannata ainakaan kadehtia! Kuultuaan lähdöstä, moni kysyi minulta, että mitä sitten teet siellä? Vastasin, että varmaan ihmettelen ensimmäiset päivät mitä tuli tehtyä ja alan sitten rakentamaan jonkinlaista arkea. Juurikin näin tässä on nyt edetty, eli lomailusta ei oikein ole kyse, vaan työasiat ovat mielessä ja huoli tulevasta painaa. Se pakottaa toimimaan ja pitämään kiinni budjetista.

Eilen otin kuitenkin rennommin ja kadotin itseni hetkeksi Palman kaduille, se on aika vapauttavaa. Kävellessäni mietin, että niinhän sitä elämässäkin toimii; tietyn aikaa seuraat suuntaviivoja, noudatat ohjeita ja tiedät tasan tarkkaan missä olet. Sitten tulee nälkä ja pysähdyt jossakin kivassa paikassa, nautit lounaan ja jatkat matkaa. Tyytyväisenä, selätettyäsi nälän, huomaatkin kadottaneesi suunnan ja vaikka kuinka kävelet, mikään ei näytä tutulta. Voisit joko hätääntyä, koska et tiedä missä olet ja mihin pitäisi mennä – tai sitten vain otat rennosti ja kävelet eteenpäin, koska tiedät, että aina joku tie vie sinut sinne, minne sinun kuuluukin mennä. Ja jos ei tie, niin sitten taksi! Voitte arvata, minkä näistä valitsin, mutta lupaan että se ei ollut taksi. Ja niin se lounas, se oli falafel-pita, joka oli pitkästä aikaa parasta falafelia mitä olen saanut.

Kerron lisää Palmasta ja laitan enemmän kuvia pian!

Marika

P.S. Toinen suuri huoli lähtööni liittyen oli tietysti se, mitä Nandalle tapahtuu, mutta kuten sanottua, toivon ettei mitään! Kaiken pitäisi pysyä kohtalaisen ennallaan, olin sitten siellä tai en. Kannan suurta huolta ja vastuuta siitä, miten tämä käytännössä onnistuu ja olen itkenyt monta kertaa, kun olen pelännyt, että kaikki menee pieleen. Kun päätöksen on tehnyt, sitä on kuitenkaan vaikea pyörtää ja joskus on vain osattava luopua jostakin, jotta voisi saada tilalle jotain uutta. Kerranhan täällä vain eletään!