Ensimäinen postaus 😱

Moikka ! 

Tässä tulee blogin ensimäinen postaus, joka luultavasti on aika hajanainen, eikä ollenkaan niin sanotusti täydellinen, mutta tässähän sitä opitaan 😊.

Ajattelin tässä hieman kertoa itsestäni, perheestäni ja elämästäni muutenkin tällä hetkellä.☺️

Olen 21-vuotias, tuleva äiti ja tällä hetkellä äitiyslomalla. Olen valmistunut turvallisuusvalvojaksi, sekä rakennusmaalariksi. Rakastan sisustamista, sekä muotia.

Blogin tarkoitus ei ole pelkästään olla sisustamista tai muotia tai muutenkaan olla pelkästään, jotakin yhtä tiettyä genreä, vaan ajattelin kirjoittaa aina, kun siltä tuntuu ja aiheista, jotka juuri silloin tuntuvat hyvältä tai ei niin hyvältä.

Meidän perheeseen kuuluu tällä hetkellä mieheni, sekä meidän yhteinen Tanskandoggi pentu Nasu.

Mieheni ajaa rekkaa työkseen, joten työpäivät ovat yleensä pitkiä ja raskaita. Viikonloput hänellä menevät ainakin tällä hetkellä VPK jutuissa, joten yhteistä aikaa meillä ei tällä hetkellä oikeestaan ole. Tietysti se hieman kuormittaa parisuhdetta, mutta onneksi sentään puhelimet on keksitty, jotta niiden avulla ainakin saadaan päivän kuulumiset vaihdettua. Luultavasti tämän kuun jälkeen helpott

aa ja alamme nähdä useammin ja saamme enemmän yhteistä aikaa ennen kuin vauva syntyy, kun hänen VPK jutut vähenevät.😇

Meille pitäisi syntyä esikois tyttömme tammikuussa.

Raskaus on ollut vaihtelevalla menestyksellä suhteellisen helppo, jos ei alkuraskauden pahoinvointia lasketa mukaan 😁. Pientä kipua ja kolotusta alkaa tässä vaiheessa jo olemaan, mikä lienee täysin normaalia, kun viikkoja on tällä hetkellä 31+6. Ajattelin kertoa tästä raskaudesta ja sitä ennen olevista ongelmista lisää toisessa postauksessa.

Eipä tässä, sitten kummempia tällä kertaa!

Tässä vielä kuva meidän pienestä perheestä 🥰

-Marika

Perhe Oma elämä Parisuhde