Kokkaus-lauantai: pähkinäistä tofua ja kukkakaaliriisiä

pa313343_0.jpeg

Viikonloppuisin on aina kiva panostaa vähän enemmän kokkaamisen, sillä meillä kummallakin on usein vapaata. Siitä syntyikin idea, että voisin ainakin joka lauantai koittaa myös ikuistaa nämä väsäilyt ja näin saada samalla myös olis ainakin kerran viikossa jotain mitä tännekin laittaa. 

Yleensä meillä komeampi osa puoli on se, joka hoitaa ruuanlaiton. Itse olen usein kyllä mukana valmisteluissa, pilkkomisessa ja juttujen sekoittelussa kattilassa tai pannulla. Ideoita otetaan aina vähän sieltä täältä ja muokkaillaan, harvemmin seurataan mitään ohjetta kohta kohdalta pilkulleen. Tällä kertaa inspiraationa toimi melko vähän aikaa sitten löydetty blogi, Minimalist Baker. Simppeleitä annoksia, naposteltavia, juomia ja jälkiruokia, jotka ovat pääsääntöisesti vegaanisia ja/tai gluteenittomia, herkullisilla kuvilla höystettynä. Nam! Ensimmäisenä kokeiluun pääsi pähkinäinen tofu ja kukkakaaliriisi. Me tykätään tehdä aina iso satsi ruokaa, joten ostettiin huomattavasti enemmän aineksia kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa.

ruoka1_0.jpg

Ainekset:

  • 2 pkt (maustamatonta) tofua
  • semi iso kukkakaali
  • porkkanoita
  • kiinankaali
  • sipulia
  • valkosipulia
  • chiliä
  • maapähkinävoita
  • paahdettua seesamiöljyä
  • soijakastiketta

En nyt laitellut sen tarkempia määriä, sillä tosiaan heitellään juttuja aika oman maun mukaan. Tarkennuksia voi katsella tuolta alkuperäisestä reseptistä sitten, jos kiinnostelee. Koko hommahan olisi pitänyt aloittaa ohjeen mukaan sillä, että tofua kuivateltaisiin 1,5 tuntia, mutta meiltä se unohtui lukea ennakkoon joten nopeammalla kuivatuksella mentiin. Eli lopputuloksesta ei tullut ainakaan rapea niin kuin oli mainittu, mutta mukava suu tuntuma silti! Tofua tulee muutenkin ostettua melko harvoin sen korkean hinnan takia, mutta nyt ollaan löydetty Prismasta tuota So Fine-merkkistä alle 2 eurolla/paketti. Ensiksi siis laitettiin tofut paloiksi ja uuniin 200C noin puoleksi tunniksi. Muut kasvikset kuin kukkakaali tosiaan heitettiin sekaan omasta päästä, niistä leikeltiin sillä aikaa kivoja paloja ja hieman myöhemmin paisteltiin pannulla seesamiöljyssä ja soijassa.

ruoka3_0.jpgruoka2_0.jpg

Samalla kun tofut kuivui uunissa, niin tehtiin myös ohjeessa mainittu soossi. Siellä oli mainittu chili-valkosipuli-kastike, luultavasti tarkoitettu jotain valmista pullosta, mutta me väsäiltiin sekin itse oliiviöljyn avustuksella. Ja sinne sekaan tosiaan vielä seesamiöljyä ja reilusti maapähkinävoita. Kukkakaali raastettiin raastimen isoimmalla puolella. Kun näin reseptin ensimmäisen kerran, katsoin vain kuvaa sen kummempia lukematta ja ihan heti kyllä tuli ajateltua, että ihan normi riisiähän siinä, mutta ei! Onpa nerokasta. Kukkakaalisilppua pyöräyteltiin ja höyryteltiin kattilassa seesamiöljyssä myös ja lisättiin pari lusikallista tätä hieman arveluttavan väristä eli ruskeaa soossia. Sitten vielä uunista tulleet tofut soosin kanssa pannulle hetkeksi ja lautasella! Koristeeksi totta kai vähän korianteria niin kuin kunnon ruokakuvissa kuuluu olla, ja limemehua vähän puristeltiin myös.

pa313358_0.jpeg

Joskus haaveilin kovin ruokavalokuvaajan ammatista, mutta siihen on kyllä vielä matkaa haha. Pakko mainita, että porkkanasta oli aivan älyttömän vaikea saada mitenkään houkuttelevaa kuvaa. Meidän kämpässäkin alkaa olla jo sen verran pimeää sisällä, että alkaa tuo kuvaaminen muutenkin olla hankalaa. Joten älkää ampuko, tässä vasta opetellaan! Kuukauden päästä tulee jo sellaisia mestariteoksia, että leukoja tippuu hämmästyksestä!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Terveys

From Pori with love

img_20151021_133747.jpeg

Taas kerran löydän itseni aloittamasta uutta blogia. Yläasteelta aloitetuista angstailuista Livejournaliin tuli siirryttyä Bloggeriin, kun innostus valokuvausta kohtaan kasvoi. Silloin sitä oli olevinaan niin kovin tyylikäs ja kaiken maailman ostokset tuli kuvata, olihan samoihin aikoihin muotiblogit muutenkin nousemassa pinnalle. Kameraa tuli myös raahattua mukana kaikenlaisissa känni-iltamissa ja niistä onkin onneksi tallentunut hauskaa materiaalia. Viimeisimmät blogit olikin melko kuvapainoitteisia, räpsyjä sieltä täältä ja yritti siellä aina muutama asukuvakin olla. Jotenkin huvittaa jopa miten paljon sitä silloin näki vaivaa olemattomien seuraajien eteen, haha. Tänne Lilyynkin perustin blogin sen alkuaikoina. Nykyään täälläkin on vissiin aika paljon jengiä, mutta jos joku edes kiinnostuu/ilahtuu/vihastuu mun postauksista niin kiva!

En siis todellakaan tiedä, miksi sitä tässä taas ollaan ja tuleeko tästä yhtään mitään. Olen hieman sellainen ihminen, joka haluaisi tehdä kaikenlaista, kuvitella olevansa luovempi kuin ehkä oikesti onkaan. Mutta mitään  ei saa aikaiseksi tai toteutettua niin kuin oli aivoissaan ajatellut. Nyt on pitkästä aikaa sellainen fiilis, että tekee mieli pyyhkiä kamerasta pölyt ja ikuistaa syksyn värit. Myös eilen hankittu uusi läppäri saattaa olla yksi (iso) syy mikä sai sormeni syyhyämään halusta päästä näpyttelemään. Ja ihan vain omaa aikaa kuluttaakseen, työttömänä opiskelijana vapaata aina välillä tuppaa olemaan vähän liikaakin.

img_20151021_133801_1.jpeg

Tähän hätään ei ole tarjota kuvia kuin melko tuoreesta pärstästäni, viime viikon keskiviikkona räpsitty kööpenhaminalaisessa hotellissa. Palaan muihin reissukuviin myöhemmin. Siinä luultavasti myös yksi syy miksi pakko olla taas blogi; saada jonnekin edes kuvamateriaalia kyseisestä matkasta, kun ei viitsi koko Instagramiakaan niillä täyttää ja pääsee antamaan heti sellaisen vaikutelman, että on kovakin matkustamaan, vaikka edellisestä kerrasta on jo pari vuotta.

Ehkä muutama fakta tämän sekalaisen pohdinnan loppuun vielä:

Elämää eletty 24-vuotta ja tämän hetkinen sijainti Pori, tai no ollut jo reilu vuoden. Ei siis tosiaan aina ole tultu asuttua täällä vaan suurimmaksi osaksi Helsingissä. Useaa aina mietityttää, että mistä moinen maiseman muutos. Vastaus: maailman ihanin pupu eli poikkis eli poikaystävä eli no kihlattu se vissiin sitten on kesäkuusta lähtien ollut. Maailman ihanin kihlauskin oli muuten. Mutta siitä ja meidän pupulifesta varmaan lisää myös myöhempänä.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään