Rv 12 tunteita ja ajatuksia

Taas on yksi viikko menty eteenpäin raskauden suhteen. Viikot tuntuu tosi pitkiltä ja vielä pidemmiltä välit ultraan ja neuvolaan. Edellisissä raskauksissa ei ollut lainkaan näitä tunteita mitä nyt käyn läpi, silloin ajatus tuntui mahdottomalta, että miten muka juuri minulle voisi käydä niin, että raskaus menee kesken. Mutta kun se kävi itselle niin mitään muuta en pysty nyt ajattelemaan, käykö niin uudelleen, onko vauva terve, kestääkö loppuun asti. Yhtäkkiä olen hyvin tietoinen siitä mitä kaikkea voi käydä.

Neuvolakortissa luki raskauksia 4 ja synnytyksiä 2, tiedän sen, mutta miksi se iski niin kovin vasten kasvoja. Siitä en sanonut mitään, tottahan se on eikä sitä sieltä pois saa. Jännitin neuvolaan menoa ihan hirveesti, ensimmäistä kertaa kuunnellaan vauvan sydänääniä, mitä jos ne ei kuulu. Neuvolassa huomattiin ja tiedettiin oloni, joten aika nopeasti alettiin etsimään ääniä. Pelko tuli ahdistavana rintaan kun menin makaamaan tutkimus penkille, kelasin päässä ajatuksia, että mitä teen, jos ääniä ei nyt kuulu, pystynkö olemaan ja odottamaan ultra aikaan vai lähdenkö päivystykseen. Geeli laitettiin ja kone mahalle  ja huh äänet löytyi hyvin vahvana, 165 oli vauvan syke, aloin itkemään, olin niin onnellinen. Olemme selvinneet viikolle 12. Käynti jatkui normaalisti, mitattiin minun syke, hemoglobiini ja paino.

Sitten minun olooni. Pahoinvointia on lähes joka päivä, joskus hyvin pientä ja joskus niin paha, että päivä menee sängyssä makoillen. Väsymys on omaa luokkaa, voi johtua osin myös siitä, että pelkään ja jännitän niin paljon ihan koko ajan. Voisin nukkua ihan koko päivän, ei tekisi edes tiukkaa. Mahakipuja on aina silloin tällöin ja välillä oikein kovin kipristää, mutta menee ohi. Ja monesti mahakipu helpottaa kun on käynyt vessassa asioilla 😀 . Näitä pelkään todella paljon, mutta ainakin toistaiseksi ilmeisesti turhaan. Miten sitä oppisi rentoutumaan? Miten voisin nauttia raskausajasta täysillä, koska tiedän, että tämä jää viimeiseksi? Autan työkseni muita raskaana olevia ja äitejä, tapaan paljon äitejä jotka kärsivät samoista vaivoista ja peloista kuin minä. Annan monesti itseni esimerkiksi, koska näistä puhutaan hyvin vähän ja pidetään sellaisena, että asiat menee kuin menee, etkä voi siihen vaikuttaa, mutta se ei poista niitä tunteita ja ajatuksia. Tai raskaus ei ole sairaus, pystyt elämään ihan normaalia elämää ja syömään mitä haluat, mutta asia ei kuitenkaan ole niin ja moni ei tiedä sitä tai unohtaa asian. Minun mielestä jokaisella on oikeus valittaa, iloita, pelottaa ja ahdistaa niin paljon kuin siltä tuntuu kunhan ei jää asioiden kanssa yksin vaan puhuu niistä jonkun kanssa. Siksi olen tämän blogin perustanut ja oman yrityksen, että voisin olla muiden tukena näinä hetkinä ja kertoa omista kokemuksista ja tunteita. Oma kirjoitus taitoni ei ole maailman parasta luokkaa, mutta yritystä ainakin on.

Ensi viikolla niskapoimu ultraan, palaan raskauden osalta silloin viimeistään asiaan.