Tervetuloa
Jee sain vihdoin aikaiseksi aloittaa tämän blogin kirjoittamisen. Olen pitkään jo haaveillut,että voisin jakaa meidän elämän haasteista ja iloista. Paljon itse lukenut blogeja ja niitä löytyy tästä aiheesta paljon, mutta ehkä voisin antaa jotain lisää luettavan listaan.
Olen tosiaan kotona ollut lasten kanssa nyt varmaan yli viisi vuotta, sitä ennen olin koululla avustajana. Lapset olemme saaneet lapsettomuushoidoilla minusta johtuvista syistä. Kaksi poikaa on onneksi siunautunut ja kolmas on tulossa yhden epäonnisen kohdunulkoisen raskauden jälkeen. Täällä ajattelin kertoa aika suoraan meidän vaikeuksista, suruista ja iloista asioiden suhteen.
Tässä kotona olemisen ohella olen lukenut itselleni useamman eri ammatin ja nyt lähtenyt tänä vuonna toteuttamaan haaveita monenkin asian suhteen. Oman yrityksen perustaminen on yksi niistä ja sitä olen nyt perustellut. Lapset ovat muutaman päivän viikosta hoidossa ja itse teen omia töitä ja näin aluksi on tavoite saada kuukaudessa edes sen verran tienattua mitä kotihoidontuki on minulla ollut eli noin 300€. Katsotaan saanko sen toteutumaan.
Tervetuloa ja laittakaa toiveita kirjoitus aiheiden suhteen, toteutan niitä mielelläni.
Viestiä voi laittaa sannimarleena@hotmail.com tai instagramin puolella marleenaw.