HG-kosmetiikkatuotteet

On aika! Aika tehdä kokoava katsaus kaikkien aikojen parhaisiin kosmetiikkatuotteisiin. Onhan noita suosikkeja vaikka kuinka, mutta minusta on oikeastaan aivan sama, mitä luomiväriä, suihkugeeliä tai silmämeikin poistoainetta käyttää, kunhan tekee mitä lupaa.

Nämä tuotteet ovat ultra-mega-huippulöytöjä, joita en vaihda. (Kuulostan Leena Sarvelta. Yhyy. Pahoitteluni.)

 

Smashbox Photo Finish Primer (se light-versio)

Parasta kokeilemaani primeria, antaa hyvän pohjan mineraalimeikeille. Käytän tosin myös tavallisen meikkivoiteen alla. Helsinki-Vantaalla on myynnissä kaikki muut versiot paitsi se paras. En tiedä saako tätä Suomesta muualta, mutta Tukholmassa Smashboxia myy esim. Åhléns.

Lily Lolo Peep-O

Keltainen tummien silmänalusten peiteainejauhe. Kestävää ja toimivaa kamaa. Niin iso purkki, että sen voi ostaa vaikka puoliksi testiin kaverin kanssa ja jakaa kahtia. Aika halpaakin, ei sillä. Käytän tämän kanssa Bare mineralsin synteettistä sivellintä.

Urban Decay Primer Potion

Minulla on todella rasvoittuva iho ja luomet, mutta UDPP:n hankkimisen jälkeen olen voinut alkaa käyttää rajauksia ja luomuvärejä. Aika tymäkkää kamaa, enkä suosittele ihan herkkäihoisimmille. (Heille mieluiten vaikka Macin Studio Fix -meikkipuuteria luomiin.)

382_105330843.jpg

Osis-hiuspuuteri

Hieron käsiin ja sitten juuriin. Kolmas törpäkkö lähti juuri käyttöön. Käytän hiuspuuteria myös kuivashampoon asemesta.

large_p24296621_version1.jpg

Joicon K-pak-shampoo ja hoitoaine

Olen vaalentanut ja pessyt päivittäin hiuksiani ehkä vuodesta 1996 ja jotain on vielä jäljellä, kiitos Joicon todella kosteuttavien tuotteiden.

artnr-00505_.jpg

Neitsytkookosöljy

Pois minusta, hippeys. Mutta onhan tää nyt mieletöntä kamaa. Käytän kosteusvoiteena, hiusnaamiona ja jopa ihottumiin. Toimii kuin salaliittoteoriat Olli Postiin.

St Tropez Gradual Tan Mousse

Ainut kokeilemani hyvä itseruskettava. Käytän tätä joka ilta. Ei tunnu edes tukkivan ihohuokosia kummemmin, ei haise, väri ei ole liian keltainen (eikä edes kovin huomattava, paitsi kämmenissä jos unohtaa pestä kädet). Ostan lähes kaiken kosmetiikkani netistä, yleensä Beautybaystä tai Feeluniquesta.

Paula’s Choice -tuotteet

En ole vieläkään saanut aikaiseksi tilata uutta satsia Paula-pulloja, mutta kokonaisuudessaan paras kokeilemani ihonhoitosarja. Suosittelen ainakin kokeilemaan kuivan ihon BHA Lotionia, joka on siis happoa sisältävä kuorintaneste, jolla pyyhitään kasvot iltaisin. Kuukauden testijakso nuorensi minut ehkä 5-vuotiaan tuntuiseksi. Paulan sivuilta voi tilata halvalla suht riittoisia näytteitä.

MUTTA

Jos ei jaksa tilata näytteitä tai Paulan tuotteita netistä, toimii tosi hyvin myös Vichyn Antiox-tehokuuri, joka kestää kolme viikkoa. Antiox on C-vitamiinia, jota taputellaan iltaisin naamalle. Tätä ei valitettavasti saa Ruotsista, Suomesta olen ostanut tätä Yliopiston apteekista.

aqualia_antiox_fresh_treatment_m.jpg

MAC

Kaikki värikosmetiikka. Paras tapa piristää päivää on etsiä tyylikäs MAC-myyjä (Helsingissä Stocka, Tukholman suosikkini on Åhléns City ja siellä yks tietty misu), ja kysyä vinkkejä. En koskaan valitse värejä tai tuotteita itse, vaan myyjä saa myydä, mitä hänen mielestään tarvitsen. I’m easy like sunday morning.

 

kauneus hiukset meikki iho