Suomituristi

Olin Suomessa joulunvietossa. Lihoin ja nukuin. Hyvä joulu. Suomesta mukaan tarttuu aina tiettyjä juttuja.

 

Kirjat

bild.jpg

En jaksa lukea ruotsiksi. Olen huonosti integroitunut mamu. Ostin Laura Gustafssonin Huorasadun (jonka ehdin tänään kentällä melkein jo lukea, upea ja hillitön, kuten kirjailijakin) ja joululahjaksi sain Tuomas Kyrön Kerjäläisen ja jäniksen. Kyrön Liitto (2005) on viime vuosien parhaita suomalaisia. Tää jäniskirja on kuitenkin ymmärtääkseni hieman keveämpi (ei nazei).

Ruoka

Ruotsalainen leipä on kamalaa, tai no, turhaa sokerista ja hiivaista kuukauden homeettomana sälyvää pullaa. En ole kova leivänsyöjä, mutta jos syön, on pakkasessa annospusseihin pilkottu Tuomon Luomu Ky:n Hiivaton täysrukiinen luomureikäleipä. Oheen avokadoa, sitruunaa ja himalajasuolaa. Hyvää on. Lisäksi ostan Suomesta aina hippiruokia, koska en ole oikein löytänyt täältä mitään hyviä ja kätevästi reitin varrella olevia apajoita. Ostin paikallisesta puunhalaamosta hamppuproteiinia, spirulinaa ja chia-siemeniä, oisivatko olleet Cocovin? Viime vuoden aikana Suomen kaikkiin elintarvikkeisiin on muuten ilmestynyt teksti ei lisäaineita. Ruokafriikkailu (rakas harrastus myös itselleni) tuntuu menevän Suomessa vähän eri mittakaavassa kuin Ruotsissa. Hyvä vain, hyvää pitää vaatia.

(No pari Pätkistä tuli myös syötyä, matkalaukussa perille selvisi vain yksi. Voisin elää Pätkiksin. Pätkins-dieetti.)

Marimekko

bild2.jpg

Mustavalkoiset astiat (Louekari 2008, onneksi sytyn hitaasti). Kuvassa askartelemani joulukortin kanssa.

Kirpparit

En edes ostanut mitään, mutta käytin päivän hiplaillessa 60-luvun mekkoja ja Vuokkoja.

Mutta kannatti palata. DHL:n terminaalissa noutajaansa odotti ainoa alelöytöni, NAP-alen viikossa luokseni tullut Markku-BMJ. Hyvin mahtui sisäänsä lähi-Systemin viimeiset Billecart-Salmonit. Valoisa tulevaisuus yhdessä 2012.
bild1.jpg

Muoti Oma elämä Suosittelen Ostokset