Pullaa leipova ninja
Mua on aina arsyttanyt naisten toisilleen tietavaisina sanotut ”kylla sina sitten tiedat (lisaa tahan mita tahansa oikeasta rakkaudesta, asuinpaikkakunnan valintaan, kirjallisuusmieltymyksiin tai ruuanlaittoon) kun olet aiti…”kommentit.
Mietin etta minka ihmeen valaistuksen kaikki siella synnytyssalissa kokevat ja olenkin tassa odotellut sita uutta korkeampaa tietoisuutta jo kohta 14 kuukautta.
Tarkempaan mietittyani tajusin kuitenkin oppineeni/tajunneeni jotain uusia juttuja aitiyden myota.
1. Karsivallisyys, kun ennen kiihdyin nollasta sataan noin sekunnissa niin nykyaan lasken jo kymmeneen ennen rajahdysta, joskus jopa viiteentoista.
2. Ninjakavely, kun vauvaa on yritetty nukuttaa 1-2 tuntia on katastrofi kun huoneesta pois hiippailessa tormaa oveen, pudottaa kannykan lattialle, kompuroi tai aivastaa. Osaan siis hiipia ja ylittaa esteetkin (epamaaraiset kasat joita lattialta joskus loytyy) hiirenhiljaa ja salamannopeasti tata nykya.
3. Pullan leivonta, ma en ole ikina koskaan leiponut syomakelpoista pullaa. Vauvan synnyttya ekat leipomani pullat olivat kuohkeita, mehevia ja todella maukkaita? Aitydenko ansioita? Vai ystavieni Norpan ja Pupun ohjeiden sisaistamista, mene ja tieda, mutta pistetaan ainakin osittain aitiyden piikkiin, silla haluan olla samanlainen pullantuoksuinen aiti kuin omanikin on.
4 Jarkevien kenkien arvostus, tama alkoi kylla pikkuhiljaa jo rakausaikana. 10-12 sentin piikkikorot, eika edes wedget ole kaytannolliset kun kaitsettavana on tyyppi joka ehtii kaikkialle nanosekunnissa ja painaa noin 11 kiloa. Nykyaan huokailen jo ihastukseta nahdessani kauniit matalat kengat, kun ennen olin sita mielta etta matalien kenkien kuuluisi olla osa sosiaaliturvaa ja ne pitaisi saada ilmaiseksi (samoin kuin tylsat perusalusvaatteet ja t-paidat) talla hetkella himoitsen lempimerkkini Ginan Amalfeja http://www.gina.com/amalfi-3152.aspx
5. Aidinrakkauden suuruus, joudun vielakin paivittain nipistamaan itseani (tosin en kovin montaa kertaa niina paivina jolloin lapsi on kuin saatanan riivaama) silla en voi uskoa etta tuo ihmeellisen ihana pieni poika on meidan. Meinasin pakahtua rakkaudesta kun sain pojan ensimmaisen kerran syliin ja se tunne on vain vahvistunut viikkojen ja kuukausien myota. Taman suunnattoman rakkauden myota myos menettamisen pelko ja kaikenlainen arkipaivan panikointi ja hysteria ovat tulleet tutuiksi.
(kuva googlesta)