Taaperon matkat osa 1
Tunnustan! Viela kaksi vuotta sitten mina olin juuri se joka huokaisi syvaan ja pyoritteli silmiaan kun naki aidin lapsineen uhkaavasti lahestyvan omaa penkkiriviani lentokoneen kapealla kaytavalla. Mina olin juuri se joka mulkaisi lastasi pahasti kun 8 tunnin yolennosta 7 ensimmaista tuntia lapsi oli potkinut mun penkkia ja repinyt mua tukasta, mina taisin olla sekin jonka mielesta lapsivapaat lennot olivat suunnilleen ihmisoikeus!
Kun koitti aika lentaa ensimmaisen kerran Tirppiaisen kanssa olin paniikissa, ajattelin etta kaikki ne mun silmien pyorittelyt ja huokailut kostautuvat ja saan maistaa omaa laakettani. No pelko oli turha, lento sujui hienosti, mulla oli kokonainen penkkirivi kaytossani ja poika lahinna nukkui, soi ja tuhisi suloisesti. Paluumatka meni yhta hyvin, mita nyt portilla saadut megaraivarit aiheuttivat kanssamatkustajissa huolestuneita katseita mutta koneeseen paastya poika taas rauhoittui.
Sen jalkeen ollaan lennetty kolme edestakaista matkaa euroopan sisalla ja viimeisinta kertaa lukuunottamatta matkat ovat aina menneet tosi hyvin, jopa niin hyvin etta joka lennolla joku on kommentoinut mika ”good traveller” meidan Tirppis on. Paine ei tunnu sattuvan korviin, jos lapsi ei ole nukkunut se on perehtynyt yksityiskohtaisesti turvaohjeisiin (jostain syysta se rakastaa sita turvaohjelapyskaa), katsellut ulos ikkunasta, kuunnellut nauraen kun laulan pupulaulua repeatilla tai flirttaillut kanssamatkustajien kanssa.
Lennot Malagaan olivat sitten muistutus talle mammalle etta aina ei mene niinkuin Stromsossa…Ensinnakin lennot olivat Gatwickilta jonne sai lauantaina iltapaivalla matkustaa pitkan kaavan kautta kun liikenne oli ihan tukossa. Lennon myohastyminen tarkoitti sita etta kun vihdoin paastiin koneeseen sisalle lapsen nukkumaanmenoaika oli jo mennyt aikaa sitten ja poika oli ylivasynyt raivopaa, ainoastaan edessa olevan penkin potkiminen ja ihmisten klahmiminen selkanojan raosta pitivat sen hiljaisena ja kun sen esti alkoi karjunta. Lento oli viimeista paikkaa myoten taynna, kyydissa paljon lapsiperheita ja niiden lisaksi jo kentalla lomabileet aloittanutta porukkaa joten meteli ilman meidan kiljukaulaakin oli jo aikamoinen.
Puolet lennosta mies kaveli lapsen kanssa koneen kaytavaa edestakaisin ja toisen puolen mina hyssyttelin lasta sylissa. Aina kun Tirppiainen rauhoittui ja oli juuri nukahtamaisillaan takanamme istuva parivuotias alkoi kirkua vertahyytavalla aanella joka puolestaan heratti meidan Tirppiaisen ja huutokuoro alkoi alusta. 2h40min lennosta vauva huusi noin 2h10minuuttia. Ihanaa ja rentoa varmasti myos kaikille kanssamatkustajille, joista osa tosin tuntui olevan niin hilpeassa humalassa etta tuskin huomasivat niita hurjia desibeleja joita meidan penkista kuului.
Kun lapsi vihdoin nukahti, tilasin gin tonicin jonka join yhdella kulauksella ja palautin samantien tyhjan lasin lentoemannalle.
Laskeuduttuamme piti viela saataa autonvuokran kanssa, huomata etta unohdimme lapsen ruuat ja maidot lentokoneeseen, eksya kahdesti, jaada jumiin kapealle jyrkkaan vuorenrinteeseen rakennetulle kadulle ennenkuin vihdoin saavuomme villalle puoli kaksi yolla. Siella onneksi viela pari sitkeaa sissia valvoi ja naytti meille meidan huoneen ja toi virvokkeita naantyneille matkailijoille. En muuten vielakaan tajua miten me ikina loydettiin perille.
Paluumatka meni vahan paremmin vaikka lento oli viela enemman myohassa mutta talla kertaa lentoajasta vain noin puolet oli karjuntaa ja kun tyyppi vihdoin nukahti ei se herannyt edes laskeutumisen jalkeen kun siirsin sen rintareppuun ja kuorsasi lapi passintarkastuksen, matkatavarahallin ja lyhyen bussimatkan aina autolle asti.
Voitte arvata etta seuraava lentomatka kahden viikon paasta vahan jannittaa jo. Onneksi talla kertaa on vuorossa aamulento.
Pakko kuitenkin loppukaneettina todeta etta vaikka kaikenlaista polvenkorkuista rakanokkaa ja kiljukaulaa on matkanvarrella vierustoveriksi sattunut niin veemaisimmat matkakumppanit eivat silti koskaan ole ollut lapset vaan ihan aikuiset urpot. Niista lisaa joskus toiste.