Tyyli kateissa
Mulla on garderobikriisi.
Mulle luontevin tyyli on klassista businesspukeutumista, se on ollut sita aina. Ehka 80-luvun teinille powerdressing iskostui selkaytimeen intensiivisen Dynastian ja Working Girlin katselun myota, mutta olen aina ollut vahan pihalla kun pitaisi pukeutua trendikkaasti tai rennosti. Luulen etta syypaa on osittain myos naamani, mulla on jotenkin vanhanaikainen (sellainen kolho 40-lukuinen)naama, eika siihen sovi mikaan nuorekas trendipelleily joten olen aina jattanyt sen suosiolla muille ja kulkenut omia polkujani.
Nyt kotona ollessa ma suorastaan kaipaan rapeaksi silitettyja kauluspaitoja, ohuita kasmirneuleita, kynahameita, prassattyja housuja, kietaisumekkoja, dry clean only bleisereita ja korkkareita. Univormua jossa tunnen oloni hyvaksi ja valmiiksi kohtaamaan kaiken mita maailma eteen keksii heittaa. Suurimman osan duunivaatteista olen pakannut pukupusseihin ja varastoinut odottamaan toihinpaluuta mutta muutama vaate on viela kaapissa ja hypistelen niita kaihoten saannollisesti.
Ei leikkipuistossa missaan kynahameissa voi keikistella, eika valkoinen kauluspaita ole se jarkevin ylaosa kun pomona on 1-vee joka haluaa syoda itse ja jonka lempiruokaa on pasta tomaattikastikkeella. Ylipaataan kaikkien arkikayttoon tulevien vaatteiden pitaisi olla konepesun kestavia, kohtuuhintaisia ja silittamatta siisteja. Varina mieluiten kirjava tai greige, niissa ei nay tahrat niin hyvin. Siksipa viikonloppuna Massimo Dutilla hypistelemani neuleet, valkoinen ja haaleankeltainen saivat jaada kauppaan silla kummankin pesuohjeessa luki kasinpesu.
Yhden paljon kayttamani duunimekon olen onnistunut downgradaamaan arkikayttoon. Kun se toissa sai kaverikseen korkkarit, jakun, vyon ja Chanel-henkisen kaulakorun, niin nykyaan se yhdistetaan legginseihin ja ballerinoihin. Ajatella etta samassa mekossa on pidetty presista yrmean nakoisille venalaisille pankkiireille, jotka tosin keskittyivat lahinna ihmettelemaan miten mieheni antaa minun kayda toissa (yksi yrmy kysyi taman kysymyksen kesken palaverin), sen sijaan etta kuuntelisivat mita yritan heille kertoa ja nykyaan tuo mekko on kuin kotonaan leikkipuistossa, epamaaraista tahmaa helmassa ja hiekkaa taskunpohjalla. Mietin joskus kaipaakohan se ”vanhoja hyvia aikoja”.
Miten siis pukeutuu kotiaiti joka kuitenkin paivittain porraa myos ihmisten ilmoilla?
Verkkarit ja tuulipuvut eivat tule kysymykseen edes leikkipuistossa. Verkkareita kaytan vaan kotioloissa tai matkalla kuntosalille, tuulipukua en ole ikina edes omistanut. En ole ikina myoskaan ollut suuremmin farkkujen ystava mutta nyt huomaan suorastaan asuvani niissa, ne on vaan niin helppo vetaa paalle.
Me kavellaan Tirppiaisen kanssa tosi paljon joten kenkien pitaisi olla paitsi kauniit myos mukavat. Ballerinoilla, mokkasiineilla tai ohutpohjaisilla loafereilla ei musta ole hyva kavella pitkia matkoja kun ne eivat tue jalkaa ollenkaan. Tarvitsisin kauniit kengat lenkkareiden ominaisuuksilla siten etteivat ne nayttaisi lenkkareilta, tama lienee mahdoton yhtalo? Katselin vahan Geoxin kenkia silla silmalla viikonloppuna, ne vaikuttavat mukavilta ja tukevilta ja ovat ihan sieviakin vaikkeivat sydamessa mitaan liekin leiskahduta aiheutakaan. Olisikohan niista arkikengiksi?
Kasilaukun virkaa on vauvan syntymasta saakka hoitanut Storksakin hoitolaukku joka ei onneksi nayta miltaan vaippakassilta. Parin maitokatastrofin jalkeen olen ollut kylla supertyytyvainen etta kauniit nahkaiset kasilaukkuni ovat turvassa omissa polypusseissaan vaikka raskausaikana mietinkin etten mina mitaan erillista hoitolaukkua tarvitse.
Nyt tyypin kasvaessa olen taas pikkuhiljaa siirtymassa oikeisiin kasilaukkuihin ja haussa on joku kateva cross body johon mahtuu tavaraa silla ma tykkaan etta mulla on Tirppiaisen kanssa touhutessa kadet vapaana. Yhtakaan crossbodya ei tamanhetkisesta laukkukokoelmasta loydy jos ei iltalaukkuja lasketa.
Ehdotuksia?