Epäonnistumisista

Suomalaisessa yhteiskunnassa pärjääjien kulttuuri on vahva. Toki täällä on mahdollisuuksia turvaan, vaikka ei onnistuisi ja pärjäisi, olipa sitten kysymyksessä työ, ihmissuhteet tai opinnot. Elämässä epäonnistumisiin liittyy usein tietty setti tunteita epäonnistumisen tunteen lisäksi. Saatetaan kokea pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, pettymystä tai vihaa. Nämä taas voivat johtaa entisestään eristäytymään ja siirtymään syrjään varsinkin, jos omissa piireissä on paljon onnistujia, joihin saattaa itseä joskus tahtomattaankin verrata.

Epäonnistumisia saatetaan peitellä, vaikka tälle ei olisi välttämättä hyvää syytä. Nettiin tahdotaan postailla ja tuttaville jutella onnistumisista ja siitä, minkälaisissa asioissa elämässä menee hyvin. Tämä on tietyllä tavalla pintaliitoa, joka ei anna mahdollisuuksia syvällisemmille yhteyksille ja keskusteluille. Usein ihmisistä havaitsee, ovatko he valmiita syvällisempään yhteyteen. Itsetutkiskelu ja syvällisempi omien tunteiden ja kokemusten ymmärtäminen on usein hyödyllistä, arvokasta ja merkityksellistä.

Olisi hienoa, että yhteiskunnassa olisi vallalla normi, että on aivan yhtä hyväksyttyä puhua usein kielteiseksi tai stigmatioiduiksi koetuista tunteista, kokemuksista ja ajatuksista. Tämä voi olla yhteiskunnan, sosiaalisten ympäristöjen, läheisten tai itsen aiheuttamaa. Joskus muutos voi olla helppo; sen kuin alkaa puhumaan aiheista, jotka ovat olleet vaikeita tai syystä taitoisesta torjutuksi tai kielletyksi koettuja. Joskus tämä voi olla hyvin palkitsevaa. Toisinaan pintaan saattaa nousta vaikeita tunteita, joiden käsittely on hyvinkin hyödyllistä. Avautuminen, puhuminen ja stigman voittaminen voi vaatia paljon työtä, toistoja ja aikaa.

Henkilökohtaisesti, omassa elämässä olen kokenut monia suuria epäonnistumisia ja menetyksiä. Omien mielenterveyden haasteiden vuoksi näistä selviämisessä on saattanut kulua paljonkin. Mieleen on iskostunut hyvin vahvasti se, että pitää pärjätä yksin, vaikka apua olisikin tarjolla. Välillä apu ja tuki voisi olla vain suun avaamisen ja yhden lauseen päässä, jos vain kuulija on valmis sisäistämään ja ymmärtämään, mitä ihminen tahtoo sanoa.

Jostakin syystä on myös niin, että ikävät asiat kasaantuvat tietyille ihmisille, jotka ovat jo joutuneet kärsimään paljon. Olisi tärkeää, että apua olisi tuolloin tarjolla. Ikävä kyllä yhteiskunta on kaukana ideaalista. Vaikeissa tilanteissa olevat ihmiset jäävät entisestään syrjään. Omien mielen muurien tai sosiaalisen ympäristön rajoitteiden voittaminen voi olla hyvin työlästä ja usein tähän ei ole paljon voimavaroja.

Ihmisyyden keskeinen paradoksi ratkaistavaksi on se, miten avun tarpeessa ja eristäytyneeksi joutuneet ihmiset saadaan takaisin mukaan osaksi niitä ihmisyhteisöjä, joihin he tahtoisivat kuulua. Muutoksessa vaikeaa ja pelkoa herättävää on usein se,että mieleen voi nousta helpotuksen ja miellyttävien tunteiden lisäksi vaikealta tuntuvia tunteita, kuten surua siitä, mitä on menetetty.

Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä. Aina on mahdollista pienissä tai suurissa erissä päästää irti menneisyyden taakoista ja jatkaa kohti omien arvojen mukaista elämää. Ehkä tärkein tehtävä oman elämän merkityksen löytämisessä on tunnistaa omat arvot. Tämä auttaa tiedostamaan ja tunnistamaan elämäntavat ja ympäristöt, joissa omien arvojen mukainen elämä on mahdollista.

hyvinvointi oma-elama syvallista ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *