Onnen päivät

Hahmottelin joskus postausta otsikolla Onnen osat. Se taisi jäädä kesken. 

Sitten kuulin #100happydays-projektista. Tempaus haastaa nauttimaan hetkestä ja arvostamaan sitä, mikä on hyvin. Onnea etsitään 100 päivän ajan ottamalla kuva päivittäisestä onnenlähteestä.

Jo pelkkä ajatus ilahdutti, sillä se liippaa läheltä omaa onnellisuusnäkemystäni. Minä nimittäin uskon, että onni on hetkissä. Elämä voi olla välillä raskasta ja suruntäyteistä, mutta silloinkin onni voi olla läsnä. Kuumana kupillisena kahvia, yllättävänä avuntarjouksena, kauniina auringonlaskuna, tunnelin päässä pilkottavana valona. Ja on todella surullista, jos sitä ei näe. 

Päätin osallistua projektiin omalla tavallani. Omaksi onnekseni. Ihan vain sen vuoksi, että 100 päivän päästä tietäisin paremmin, mitä ne minun onneni osat ovat.  

Päätin, että aloitan huhtikuun ensimmäisenä. Ihan vain siitä syystä, että tuntui hyvältä aloittaa kuun ensimmäisenä eikä esimerkiksi kahdentenakymmenentenäviidentenä. 

Ja tänään, huhtikuun ensimmäisenä vuonna 2014 olin onnellinen siitä, että kahvi taas maistui. Sen myötä koko elämä maistui. Takana oli nimittäin kaksi oksennustautista päivää, jolloin mikään ei maistunut.

#1 Aamukahvi vatsautiviikonlopun jälkeen

Sen verran on myös pakko palata tautipäivien surkeuteen, että listaan takautuvasti kolme viikonlopun onnenaihetta. Ensimmäinen oli se, että isovanhemmat hetkeäkään epäröimättä kiisivät vartin varoitusajalla hakemaan lapset, kun tauti oli kaatanut minut ja miehen. Toinen oli se, että itsekin pahoinvoinnista kärsivä mies makasi vierelläni vessan lattialla, kun minua pelotti olla yksin silloin, kun käteni kramppasivat. Kolmas oli se, kun koko perheen voimin toivuimme maanantaina viikonlopun koettelumuksista nukkumalla päiväunia kylki kyljessä. 

Tästä se onnen etsintä alkaa. En lupaa ladata kuvia päivittäin. En lupaa edes ottaa kuvia päivittäin. Sen sijaan lupaan elää hetkessä ja miettiä päivittäin, mikä tekee minut onnelliseksi.

Nähdään taas huomenna, Onni!