Positiivisen horminimyrksyn pyörteissä
Pikkusisko on kolme ja puoliviikkoinen. Hänen tulonsa ei mullistanut elämää yhtä lailla kuin esikoisen syntymä. Ei sillä, etteikö hän olisi aivan ihastuttava nyytti, vaan sillä, ettei toinen lapsi ole enää samanlainen elämänmuutos kuin ensimmäinen. Hän asettuu osaksi perhettä pienemmällä vaivalla. Vitsailimme jo raskausaikana miehen kanssa, että tällä kertaa varustautumiseksi riittää se, että ostaa paketin vastasyntyneen vaippoja.
Ensimmäisen kanssa nauttii uudesta ja ihmeellisestä. Toisen kanssa voi vain keskittyä siihen ihmeellisyyteen. Vaikka esikoinen on olemassa ja vauva-aika on huomattavasti kiireisempää kuin yhden lapsen kanssa, osaa toisesta kuitenkin nauttia eri tavalla kuin ensimmäisestä. Esikoisen nautinto sotki toisinaan epäröinti ja epävarmuus. Vaikka en tuntenutkaan itseäni epävarmaksi, huomaan näin jälkikäteen monessa asiassa sellainen olleeni. Epävarmuus johtui osittain siitä, että esikoiseen ehti keskittyä niin täysillä. Oli aikaa pohtia, miettiä ja puntaroida kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Ja lukea päänsä sekaisin netin keskustelupalstoilla, vaikka omasta mielestäni osaankin suhtautua niiden juttuihin melko lunkisti.
Nyt päivät ovat yhtä hulinaa, ja välillä tuntuu, että vauva vain kulkee mukana. Syötän häntä samalla, kun leikin isoveljen kanssa. Jos hän ei syö, hän nököttää olkapäällä, sitterissä tai Manducassa. Ja minä leikin isoveljen kanssa. Kahdenkeskisiä hetkiä vauvan kanssa ehtii viettää isoveljen nukkuessa. Silloin onkin ihanaa keskittyä tuijottamaan rinnalla tuhisevaa nyyttiä. Tai kuunnella, kun hän hoitopöydällä juttelee neuvolasta saadulle hymynaamalle. Tai pahkahtua riemusta, kun hänen suunsa kääntyy ensimmäisiin epäröiviin hymyihin. Oi onnea, hän on niin ihana!
Mutta niin on isovelikin! Minulta tahtoo päästä itku useita kertoja päivässä, kun hän (kovakouraisesti) hellii siskoaan. Samoi niinä hetkinä, kun hän ottaa kaiken irti meidän vanhempien jakamattomasta huomiosta. Erityisen hellyydenkipeä hän on nykyisin nukkumaan mennessään. Hän halailee, suukottelee ja taputtelee tyynyään osoittaen, että hänen viereensä pitäisi käydä nukkumaan.
Mieskin on aivan ihana. Hän pitää meistä kaikista kolmesta niin hurjan hyvää huolta. Olen suorastaan rakastunut häneen uudelleen – tai paremminkin entistä enemmän. Samoin kävi esikoisen synnyttyä. Pienellä vauvalla on kyky saada ihmisistä esiin aivan uusia piirteitä ja toimintatapoja.
Noin. Nyt nämä onnenhuuruiset tunteet on kirjattu muistiin sitä varten, että näihin voi palata. Luvassa nimittäin varmasti on myös niitä väsyneitä päiviä, kun itku pääsee pelkästään sen vuoksi, ettei tunne jaksavansa.