Kesäkiire

Eilen, kun pääsimme töistä, haimme kiireesti lapset päiväkodista. Hop, hop, mennään jo!

Päätimme myös nopeasti käydä kotimatkalla kaupassa. Teimme kauppaan täsmäiskun ja sovimme, että minä käyn nämä ja sinä ne. Ihan nopeasti, tavataan kassalla!

Ostokset kerättiin kärryihin, ladottiin kassalle, maksettiin ja pakattiin kasseihin. Reippaasti tietenkin. Joko mennään?

Sitten hurautettiin kotiin ja purettiin äkkiä maidot jääkaappin. Vaihdettiin myös nopeasti kevyemmät vaatteet ylle – itselle ja lapsille – koska kaikilla oli liikaa, liian pitkää tai liian paksua. Hörpättiin pikaisesti vettä. Ollaanko valmiina?

Joo!

Mutta valmiina mihin? Kukaan ei oikeastaan tiennyt, vaikka kaikki olivat olleet hetki sitten kiireestä sähköisinä.

Siinä me sitten istuimme hölmistyneinä ja hikisinä terassilla syömässä jäätelöä. Ilman mitään kiirettä.

Ymmärsin, että meillä oli ollut kiire treffeille kesän kanssa.

Ne olivatkin ihanat treffit ne. Jäätelön syönnin jälkeen täytimme lapsille uima-altaan ja norkoilimme terassilla koko illan. Saimme seuraa naapureista. Kuudelta lapset alkoivat olla sen verran kiukkuisia, että oli pakko tarjota heille myös ruokaa. Siirryimme sisälle.

Ja silloin se oikea kiire löi lekalla päähän.

Oli pakko saada pikaisesti ruokaa pöytään. Oli pakko laittaa pyykkikone pyörimään ja astianpesukone tiskaamaan. Oli pakko valmistella seuraavan päivän ateriaa. Oli pakko raivata edellisenä päivänä pestyt kolme koneellista pyykkinaruilta. Oli pakko tehdä iltatoimet ja saada lapset nukkumaan. Oli pakko tyhjentään koneet ja imuroida. Oli pakko kaivella kaapeista ja laatikoista lisää kesävaatteita.

Kesä, sinä olet ihana mutta petollinen. Viekottelet viettämään aikaa kanssasi ja saat unohtamaan velvollisuudet. Mutta ei se mitään! Lähden mielelläni kanssasi treffeille myös tänään! Sama aika, sama paikka? Minä tarjoan jäätelöt!