Tarinoita Pariisista, osa 1: Les macarons
Kaikki tuntevat Pariisin, vaikka eivät olisi siellä käyneetkään. Siksi tuntuu jopa tylsältä jakaa matkakertomuksia kaupungista.
Sen sijaan päätinkin jakaa vain pieniä tarinoita reissultamme, väläyksiä sieltä täältä. Siitä, kuinka kaksi ensikertalaista kokivat kaupungin.
Ensimmäinen tarina kertokoon viimeisestä illasta ja macaron-leivoksista. En ole koskaan ollut erityinen macaronien ystävä. Maistamani macaronit ovat maistuneet – no – mauttomilta ja kuivahkoilta. Kunnes menin Pariisiin maistoin Pierren macaroneja. Oh, oui!
Les macarons
Kello oli kahdeksan viimeisen päivän iltana. Olimme juuri lopetelleet hampurilaisemme eräässä bistrossa Montparnassen kaupunginosassa lähellä hotelliamme. Siemailimme viiniä ja tuijottelimme ulos vesisateeseen.
Olin hieman äkäinen, joskin paljon paremmalla tuulella kuin tuntia aikaisemmin, kun työnnyimme sisään ravintolaan. Silloin olin ollut märkä, väsynyt ja nälkäinen. Ja pettynyt siihen, ettemme ehtineet varaamaamme illaspaikkaan epäonnisen ja pitkäksi venyneen Versaillesin reissun vuoksi. Siinä tilanteessa oli tyytyminen keskinkertaiseen hampurilaiseen mahdollisimman lähellä hotellia.
Vatsa täynnä oli kuitenkin helpompi ajatella jo positiivisesti. Päähäni pälkähti höpsö ajatus.
Minä: Macaroneja olisin kyllä vielä halunnut syödä.
(Tauko: viinin siemailua ja tuijottelua ulos ikkunasta.)
Minä: Olin ajatellut, että oltais ehditty käydä ostamassa niitä tänään iltapäivällä. Mutta siellä Versaillesissa meni nyt niin paljon kauemmin kuin piti.
(Tauko: lisää viinin siemailua ja tuijottelua ulos ikkunasta.)
Minä: Kuikas pitkä matka tästä on sinne Pierre Hermésin myymälään, jossa me eilen käytiin?
Mies: Ei.
Minä: Pääseeköhän siihen lähelle metrolla?
Mies: Et oo tosissas.
Minä: Onkohan se vielä auki?
Mies: Ei varmasti, kello on jo kahdeksan.
Minä: Onkohan täällä wifiä?
Mies kaivaa lannistuneena kartan ja puhelimen taskustaan ja alkaa suunnitella reittiä. Minä vinkkaan tarjoilijan ja selvitän langattoman verkon salasanan.
20 minuuttia myöhemmin olemme selvittäneet, ettei Pierre Hermésin myymälä, jossa vierailimme edellisenä päivänä, ole enää auki. Eikä lähimpänä meitä oleva myymäläkään. Mutta Champs-Élysées’llä on myymälä, joka on auki puoli kymmeneen asti illalla!
Minä: Joo! Jäädään vain pois George V -asemalla. Päästäänkö me sinne näppärästi?
Mies tekee hetken reittisuunnitelmia kartan kanssa, puistelee päätään ja taittaa kartan taskuunsa: No, mennään.
Ja niin me sitten mentiin. Ensin RER-junalla, sitten metrolla. Matka kesti tunnin ja meille tuli vähän kiire. Champs-Élysées’llä kävelimme edestakaisin mutta emme löytäneet myymälää. Nettikään ei toiminut. Olin valmis lähtemään hotellille. Oli jo hämärää ja edelleen kylmää ja sateista. Suututti koko suunnitelma. Aikaa oli enää viisi minuuttia.
Mutta mies ei antanut periksi, kun olimme jo sinne asti tulleet. Ja juuri silloin löytyi piste, jossa netti toimi. Saimme tarkistettua myymälän osoitteen ja totesimme sen olevan kohdassa, josta olimme harpponeet ohi jo monta kertaa. Myymälä vain oli toisen myymälän sisällä eikä siksi näkynyt kadulle. Ja se olisi auki vielä kokonaisen tunnin! Olin katsonut sulkemisajan väärin.
Ja niin minä sain macaronini, jotka valitsin huolella yhden ostokokemuksen ja nimien herättämien mielikuvien avulla.
Sen jälkeen olin yhtä hymyä, kun kuljin pitkin Champs-Élysées’tä sateen rummuttaessa sateenvarjoani. Suostuin jopa seistä töröttömään sateessa varttitunnin, jotta näimme valojen syttyvän hämärään, vaikka varpaat olivat jo litimärät.
Sen jälkeen matkustimme tunnin takaisin Montparnasseen ja hotellille.
Hotellilla söin hartaasti nautiskellen macaronini. Miehelle riitti jokaisesta leivoksesta kolmasosa.
Tarinan opetus: macaronien perässä kannattaa seikkailla – ainakin Pariisissa. Meillä oli luultavasti paljon hauskempaa, kun kiiruhdimme kilpaa kellon kanssa Pariisin maanalaisilla, kuin meillä olisi ollut, jos olisimme jääneet tylsistyneenä tuijottamaan ulos bistron ikkunasta.
***
Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka sanaa macaron pitäisi taivuttaa. Eikä sen puoleen muistakaan tässä tekstissä käyttämistäni ranskankielisistä nimistä. Ja koska olen nyt sillä tuulella, etten jaksa tarkistaa, menen perstuntumalla. Korjatkoon joku, jolla on parempi tuntuma. Minä menen nyt nukkumaan. Bonne nuit!