Mallorca
Terveisiä Mallorcalta!
Palasimme sunnuntai-iltana kuuden päivän mittaiselta minilomalta. Kärsin vielä paluuhämmennyksestä ja leijun hieman matkatunnelmissa.
Mutta mitäpä kertoisin teille Mallorcasta? Se oli ihana. Ihan toista kuin kuvittelin. Saari oli täynnä pittoreskejä pikkukyliä ja kapeita kujia, jotka nuolivat vuokra-automme kylkiä. Joka puolella kohosi vuoria, joita serpentiinitiet halailivat. Lampaat laidunsivat ja kissat viettivät siestaa. Appelsiinipuut notkuivat. Makkarat roikkuivat seinällä ja pulleat oliivit köllöttivät avoimissa savikulhoissa. Aprikoosit maistuivat auringolta ja katkaravut mereltä. Paellaa sai odottaa lähes tunnin mutta se räjäytti tajunnan. Viinin nimi oli Om ja se oli nom. Täydellinen 6 ruokalajin illallinen maksoi 35 euroa. Meri vain oli.
Mallorca yllätti minut täysin. En lukenut ennakkoon yhtään matkaopasta mutta katsoin yhden ruokaohjelman, jonka perusteella osasin odottaa herkullisia katkarapuja ja ensaïmadoja. Joku ehkä ihmettelee, kuinka edes päädyin Mallorcalle.
No, kaikki taisi lähteä siitä, että minulla on käly, joka harrastaa maantiepyöräilyä. Hän alkoi joskus viime syksynä haaveilla pyöräilylomasta Mallorcalle, koska saari ilmeisesti on jonkinlainen maantiepyöräilijöiden mekka. Hän yritti houkutella pyöräilyseuraksi veljeään (eli miestäni) ja siinä sivussa meitä kaikkia. Totesimme, ettei meillä taida nyt olla aikaa eikä varaa, kunnes joulupukki puuttui peliin matkalahjakortin muodossa.
En siis odottanut matkalta muuta kuin lämpöä, lomaa ja hyvää ruokaa. Tiesin, että meillä olisi talo ja vuokra-auto. Tiesin, että miehelläni ja hänen siskollaan olisi pyörät ja appivanhemmillani golfbägit. Tiesin, että meillä oli pöytävaraus perjantai-illaksi. Tiesin, että säätiedotus lupasi vaihtelevia lämpötiloja 10 ja 25 asteen väliltä.
Pakkasin mukaan pitkää, lyhyttä ja lenkkarit. Lupasin lapsille, että lomalla syödään joka päivä jäätelöä välipalaksi ja uidaan niin paljon kuin tekee mieli.
Kaikki muu vain tapahtui. Kun säätiedotus lupasi sadetta, me hyppäsimme autoon ja ajelimme. Kun näytti kivalta, pysähdyimme, ja kun tuli nälkä, söimme. Kun aamulla paistoi aurinko, nakkasimme appivanhemmat golfkentälle ja menille lasten kanssa rantaan. Kun koitti siesta, lepäsimme tai urheilimme. Illalla yleensä grillasimme vuokratalomme kesäkeittiössä. Tai minä en edes grillannut, minä vain istuin ilta toisensa jälkeen valmiiseen pöytään. Lapset juoksivat pihalla tai leikkivät altaalla. Sanoivat itse, kun alkoi tehdä mieli nukkumaan.
Serpentiiniteitä lukuun ottamatta minulla oli mutkaton loma. Mallorca oli kaunis, vieraanvarainen ja monipuolinen. Välimatkat olivat lyhyitä, joten muutamassa päivässä ehti nähdä paljon: huimia vuoristomaisemia, söpöjä pikkukyliä, vehreitä viljelmiä ja kauniita rantoja. Me majoituimme Pollençaan, joka oli pikkukylä saaren pohjoisosassa. Vuokratalomme oli vielä hieman sivussa kyliltä, joten oleilimme ihanan maalaismaiseman keskellä. Naapurissa asui kanoja. Itse kylään oli kuitenkin vain muutaman kilometrin matka, joten siellä oli helppo piipahtaa ostoksilla, lounaalla, jätskillä tai rannalla.
Pollençan lisäksi piipahdimme Palmassa, Alcúdiassa, Port de Pollençassa sekä Caimarissa. Palmassa eksyimme autollamme vanhan kaupungin kaduilla emmekä olleet päästä sieltä pois. Lisäksi etsimme tunnin parkkipaikkaa. Pidinkin paljon enemmän pikkukaupungeista, joissa kaikki tuntui olevan simppelimpää. Pollença, Port de Pollença ja Caimari olivat ihania, Alducíasta minulla ei ole muistikuvia. Pikkukaupungit alkoivat nopeasti sekoittua toisiinsa. Caimarissa on ravintola, jonne kannattaa ajella vaikka ihan varta vasten kuten me teimme. Se on pieni ja paikallinen. Sen nimi on Ca na Toneta.
Kaikkein hämmästynein olin siitä, kuinka helppoa lasten kanssa jo oli. Osittain helppouden tunne johtui varmaan siitä, että mukana oli meidän lisäksemme 3 aikuista jakamassa viihdyttämisen ja vahtimisen vastuuta. Mutta paljolti se johtui myös siitä, että he ovat vuoden vanhempia kuin viimeksi reissatessa. He jaksoivat matkat hienosti, osasivat odottaa, kuuntelevat ohjeita, selvisivät monesta omatoimisesti, eivät enää kaataneet kaikkea syliinsä, osasivat leikkiä uima-altaan äärellä niin, ettei koko ajan tarvinnut olla itse käsivarren matkan päässä, nukkuivat yönsä hyvin ja päiväunensa milloin missäkin, kävivät vessassa silloin kun oltiin vessan äärellä, kävelivät useimpiin paikkoihin omin jaloin ja jaksoivat ongelmitta kahden ja puolen tunnin ravintolaillallisen siihen aikaan, kun normaalina arkena ovat jo nukkumassa. Tai kuopus ei jaksanut, mutta hän ei tehnyt siitä numeroa vaan kömpi rattaisiinsa nukkumaan.
Olin helppoudesta niin hämmentynyt, etten osannut siitä täysin nauttia. Selkärangassa asui vielä jatkuva valppaus ja varautuneisuus.
Seuraavalla kerralla osaan paremmin. Tiedän jo, että saan juoda kahvini kuumana, syödä ruokani lämpimä ja jäätelöni kylmänä. Voin jälleen lukea lentokoneessa kirjaa ja pukea päälleni valkoisen paidan.
Lapseni ovat kasvaneet isoiksi. Se on ihanaa. En kaivannut sitä, mitä ympärillä pyörivät pienempien lasten vanhemmat tekivät. Juoksivat hädissään lastensa perässä rantaveteen, ottivat koppeja kiipeilytelineistä, vaihtoivat vaippoja lentokoneen penkillä, räpiköivät syliin kaatuneiden vasipullojen keskellä ja hyssyttelivät uupuneita vauvoja rintarepuissa.
Mutta olin minä haikeakin. Yksi elämänvaihe on selvästi ohi. Tämän ymmärtämisestä minä luultavasti tulen muistamaan Mallorcan-matkan. Ja sen oivaltamisesta, että lomalle kannattaa toistekin pakata mukaan lenkkarit. Kun käy välillä juoksemassa, jaksaa syödä paljon enemmän. Ja kyllähän syöminen on yksi parhaista asioista, joita lomalla voi tehdä.