Sattumia

Tiedättekö, mistä töitä löytää? Kahvilasta. Entä tiedättekö, miten työpaikka valitaan? Arpomalla.

Kun minä eräänä huhtikuun lopun aamuna istuin epätavallisesti ystäväni kanssa kahvilla ennen töihin menoa, sain vihjeen kahdesta työmahdollisuudesta syksyksi. Ensimmäinen vihje käveli vatsa pystyssä ikkunan takana, jolloin itse ymmärsin, että eräässä himoitsemassani työyhteisössä saattaisi syksyllä olla tarvetta työntekijälle. Toinen vihje käveli omaan kahvipöytääni. Vanha työkaverini huomasi minut kahvia hakiessaan ja tuli tiedustelemaan syksyn työtilannettani. Kun sanoin sen olevan vielä vähän auki, hän vihjaisi, että heidän laitoksellaan (jonne myös himoitsen töihin) saattaisi syksyllä olla tarvetta. Hän ehdotti, että kävisin muistuttamassa itsestäni laitoksen johtajalle.

Soitin seuraavan päivänä yhden puhelun ja tein seuraavalla viikolla yhden vierailun.

Kuukauden päästä kävin yhdessä haastattelussa.

Seuraavaan kuukauteen ei mistään kuulunut mitään. Olin harmissani.

Juhannusviikolla minulle tarjottiin syksyksi töitä molemmista paikoista.

Olin ihan pattitilanteessa. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mihin perustaisin päätökseni. Molemmat työpaikat kiinnostivat minua. Toisessa olin ollut vuosia sitten sivutoimisena, toisen kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä viime aikoina. Molemmissa jatko syksyn jälkeen on vielä auki.

Mies ja ystävät yrittivät auttaa minua tekemään valinnan kyselemällä apukysymyksiä: Kummassa on kivemmat työkaverit? Kummasta työstä tykkäät enemmän? Kumpia opiskelijoita opetat mieluummin? Kummassa on parempi palkka? Kummassa paikassa närkästyntään enemmän siitä, etten tulekaan?

Molemmissa. Molemmista. Molemmissa on puolensa. Ei merkittävää eroa. Ei aavistustakaan.

Sain päänsärkyä ja unettomia öitä. Lueskelin molempien työpaikkojen nettisivuja ja silmäilin omia opetusmateriaalejani. Toivoin, että minulle vain tulisi tunne siitä, kumpaa työtä haluan tehdä.

Ei tullut, mutta juhannusaatona sain ihan muuta ajateltavaa, kun vanhenevat vanhempani eivät selvinneet juhannuksestaan. Nukuin taas huonosti. Juhannuspäivän suunnitelmat menivät uusiksi, selvittelin asioita ja kävin isäni kanssa mielenkiintoisia keskusteluja. Ymmärsin taas, että roolit ovat vaihtumassa. Juhannuksen tapahtumat alkoivat tuntua merkiltä. Merkiltä siitä, että minun tehtävä valintojani niin, etten kuormitu liikaa, vaikka saisinkin hoidettavakseni lisää lapsia. Aikuisia lapsia. Halusin kuitenkin valinnalleni vielä toisen perusteen.

Sunnuntai-iltana löysin kotipihalta neliapilan. Ajattelin, että sekin on merkki, mutta en tiennyt, mistä. Menin nukkumaan toivoen, että näen unta siitä, että olen töissä jommassakummassa paikassa. Näin kuitenkin vain painajaisia siitä, kun tein valintaa.

Maanantaina menin töihin. Minulla oli kaksi tuntia aikaa ennen kuin opiskelijat saapuivat. Otin kopioita, pohdin ja puntaroin. Minulla alkoi olla jonkinlainen tunne, mutta olisin halunnut sille järkevät perustelut. Mutta ei minulla ollut muita perusteluita kuin juhannuksen tapahtumat, jotka puolsivat työpaikkaa, jonka työtehtävät olivat minulle tutumpia. Kirjoitin työpaikkojen nimet lapuille, sekoitin ne ja nostin toisen. Siinä luki paikka, jota muutenkin ajattelin.

Soitin kaksi puhelua. Toisen rauhallisen ja selkeän, toisen sekopäisen ja selittelevän. 

Ja kaikki tämä vain viiden kuukauden työsuhteen vuoksi. 

Minusta olisi ihanaa, että elämä menisi suunnitellusti ja harkiten, mutta ei se mene. Se on täynnä sattumia ja sekavia päätöksiä.