Kiitos ja voi ei
Looking for Mr Darcyn Pari Sannaa heitti hummeripalkinnolla (tunnetaan blogimaailmassa paremmin Liebster Awardina, mutta minusta tämä Lobster Award toimii paljon paremmin) ja haastoi vastaamaan muutamaan kysymykseen. Parahdin ”kiitos” ja ”voi ei” mutta lupasin kuitenkin yrittää. Joten täältä pesee:
1. Miten kehittäisit kotikaupunkiasi?
Tämä on ehkä utopistista, mutta olkoon: Kokeilisin kunnallispolitiikkaa, jossa kaikki nykyiset (ja viimeaikaiset) sosiaali- ja terveyspalvelujen säästötoimet lyötäisiin jäihin ja jossa lisättäisiin tukea ennalta ehkäiseviin palveluihin. Menoja ja kuluja ei tarkasteltaisi vuoden tai parin syklissä vaan vasta vuosikymmenen tai kahden kuluttua. Minun on oikeasti vaikea uskoa, että nämä säästöt ovat säästöjä.
2. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun ajattelet ala-asteaikojasi?
Eräs punatukkainen tyttö, jonka löysin koulumatkalla viidennen luokan toisena koulupäivänä. Olin joutunut vaihtamaan koulua, mutta tuon punatukkaisen tytön sekä kahden muun tytön ansiosta siitä ei tullutkaan elämäni murhenäytelmää (kuten silloin luulin) vaan elinikäinen ystävyystarina.
3. Jos olisit nyt lähdössä opiskelemaan jotain uutta alaa, mille alalle lähtisit ja miksi?
Juuri nyt en missään nimessä haluaisi vaihtaa alaa, koska pidän työstäni kuin hullu puurosta. Sen sijaan voisin laajentaa nykyistä osaamistani moneen suuntaan. Esimerkiksi kielen oppimiseen liittyvät jutut kiinnostavat jatkuvasti, samoin uudet oppimisympäristöt. Voisin myös käydä uudestaan pari kurssia opiskelujeni alkuajoilta. Ainakin äänne- ja muoto-oppi saisi suorastaan sukat pyörimään jaloissa.
4. Mikä on bravuurisi keittiössä?
Pulla. Se onnistuu aina ja on aina ihan törkeän hyvää. Aina. Minulla ei ole mitään käsitystä, miksi. Sillä voi olla vaikutusta asiaan, etten pihiste voissa ja sokerissa. Enkä kanelissa.
5. Mistä olet ollut eniten innoissasi viime aikoina?
Uudesta työpaikastani.
6. Mikä oli kesän 2015 mieleenpainuvin päivä?
Juhannuspäivä. Vastoin kaikkia suunnitelmia istuin isäni kanssa puistossa syömässä jäätelöä ja juttelemassa elämästä. Kuulin asioista, joista en ollut koskaan kuullut. Niin kuuli isänikin. Se oli hyvä keskustelu.
7. Jos sinulla olisi lapsi ja sekä sinä että lapsen mahdollinen muu vanhempi menehtyisitte, kenen haluaisit ottavan lapsesi kasvatettavakseen?
Testamenttaisin heidät yhteishuoltajuuteen kahdelle toistaiseksi sinkulle ja lapsettomalle henkilöille, joita perheessämme citytädeiksi tituleerataan. Heillä on lapsistani samanlaisin käsitys kuin itselläni ja luotan heihin kuin kallioon. (Terkkuja teille K ja M!)
8. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä kappale olisi ehdottomasti mukana soundtrackilla ja millaisessa kohtauksessa se soisi?
Zen Cafén Aamuisin paukuttaisi taustalla kohtauksessa, jossa tiivistetään nopeutettuna kuvana juuri näitä tämänhetkisiä elinvuosiani. Toivon, ettei se ole elämäni taustamusiikki hamaan hautaan saakka.
9. Mitä teet ollessasi mökillä?
Jos kysymys olisi konditionaalissa, vastaisin että luen. Koska se kuitenkin on indikatiivissa, vastaan, että hengailen laiturin tuntumassa ja vahdin, ettei jälkikasvu huku. Nukun myös tukkina aitassa. Ja juon viiniä.
10. Jos saisit lähteä päiväksi aikamatkalle, mihin aikaan matkustaisit ja mitä tekisit siellä?
Luettuani viime keväänä Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin en ole päässyt yli ihmetyksestä, että jossain (Japanissa) on joskus (794–1185) eletty aikakautta, jolloin kykenemättömyys tuottaa sopivaa runoa oli etikettivirhe. Jolloin hallinnon virallisia asioita saatettiin hoitaa runomuotoisilla viestiketjuilla. Jolloin kyky laatia runoja oli lähes elinehto tai ainakin helppo tie rakkaussuhteisiin ja ylennyksiin. Voisin totisesti matkustaa päiväksi tiirailemaan tuota ihmetystä.
11. Milloin olet kauneimmillasi?
Elokuussa. Tässä on nyt sitten taas aika monta epätyydyttävää kuukautta edessä.
Noin. Huh.
En haasta tällä kertaa ketään, koska järkevien kysymysten muotoilusta ei nyt tule mitään. Mutta minulla saattaa olla pian yksi toinen haaste vireillä. Odottakaahan vain, sinäkin tuleva rouva Darcy!