Töiden jälkeen

Töissä oli aika kamala puolitoistaviikkoinen. Kaikkea oli liikaa, aikaa oli liian vähän. Oli oma koulutus ja siihen liittyvä oppimistehtävä. Oli ryhmä, joka palasi harjoittelusta tuhansine kysymyksineen ja kuulumisineen. Oli sähköposti, joka tursuili, ja sähköinen kalenteri, joka rönsyili. Oli lopputestit, jotka täytyi pitää, ja oli sairastunut työkaveri, jota täytyi paikata. Oli yhteistyökuvio, jolle piti löytää aika, paikka ja markkinointisuunnitelma.

Kirjoitin iltaisin muistilistoja ja näin öisin painajaisia. Havahduin ja torkahtelin. Mietin joka päivä moneen kertaan, mikä päivä tänään on. Kävin lisää kahvia ja luin omia muistilistojani. Yritin näyttää siltä, että homma on hallussa, mutta saatoin yhtenä aamuna vähän itkeä tirauttaa työkaverille. 

Sitten tuli perjantai. Ennen viimeisiä testejä odottelimme myöhässä olevaa opiskelijaa. Kun hän lopulta tuli luokkaan, yksi opiskelijoista huudahti: ”Sinä olet paholainen!” Meitä kaikkia nauratti, sillä olimme juuri edellisenä päivänä lukeneet suomenoppijoiden lipsahduksia kirjasta nimeltä Kaksi huonetta ja heittiö. Se on kokoelma koomisia lausahduksia, joita suomenoppijat ja ihan supisuomalaisetkin ovat tahattomasti suoltaneet. Niiden joukossa oli esimerkki siitä, kuinka joku oppija jossain oli joskus tunnilta myöhästyessään mennyt sekaisin sanoissaan ja pahoitellut tilannetta sanomalla ”olen paholainen, olen myöhässä”.

Kello oli vasta 9.05 mutta aloin ounastella, että tästä tulee viikon paras päivä. Olen aina onnesta soikeana, kun opiskelijoiden kanssa on päästy siihen pisteeseen, että opiskeltavalla kielellä voidaan leikkiä. 

Kun testit olivat ohi, sain opiskelijoilta ehdotuksen, että menisimme ensi viikolla kurssin päättymisen kunniaksi yhdessä syömään. Lupasin varata pöydät ja palasin kevein askelin työhuoneelle. Vihmoi vettä, mutta lehdet tanssivat jaloissa. 

Työpöydällä odotti muistilista, joka ei ollut läheskään valmis. Testit oli kuitenkin pidetty ja puoliksi arvioitu. Koulutustehtävän raakaversio kirjoitettu ja äänet sen nauhoituksiin hankittu. Sairastuneen työkaverin tunnit paikattu ja tärkeimpiin sähköposteihin vastattu. Yhteistyökuviot sovittu ja markkinointikahvit varattu.

Tein uuden ja siistimmän listan hommista, jotka täytyy tehdä ensi viikolla ennen kuin kurssi loppuu. Soitin ravintolaan ja varasin ryhmälleni pöydän. Pakkasin reppuni ja livistin töistä varttituntia ennen varsinaisen liukuman alkamista. Kävin eräissä aleissa ja ostin itselleni villamekon syksyn viimoja vastaan.

Ja lopuksi kiiruhdin työkavereiden kanssa afterworkeille. Kuuntelin yhden viinilasillisen ja yhden oluen verran juttuja uudesta työyhteisöstäni. Kuulin tapahtumarikkaita tarinoita, jännittäviä juoruja ja mukavia muistoja. Puhuin sydämeni kyllyydestä siitä, mikä työssämme on parasta ja pahinta. Kerrankin joku tiesi ja ymmärsi. Nauroi samoille asioille ja kirosi samoja ongelmia.

Ihan parasta. Tätä olen kaivannut. Työyhteisöä.