Väsynyt

Olin syksyn mittaan vähän väsynyt. Aluksi ihan pienesti.

Ajattelin, että nukkumalla tämä tästä.

Kun aloin nukkua, menin parhaimmillani nukkumaan ennen lapsia ja nukuin lisäksi heidän kanssaan päiväunet. Kun tankkasin unta perjantain ja lauantain välisen yön, lauantaina päivällä ja vielä lauantain ja sunnuntain välisen yön, saatoin sunnuntaina tuntea olevani hereillä. 

”Mene lääkäriin”, sanoi mies katseltuaan touhua muutaman viikon.

Ajattelin, että nyt on lokakuu, ostin vitamiineja ja menin nukkumaan.

Vaihdoin juoksun kävelyyn, koska en jaksanut juosta. Lopulta lopetin kävelynkin. Lopetin myös bloggaamisen ja melkein kaikkien blogien lukemisen. En jaksanut.

”Mene lääkäriin”, sanoin miehen sisko, kun sai tietää, miksi en vastaa iltaisin viesteihin. Olin nukkumassa.

Kuittasin asian marraskuulla, harkitsin kirkasvalolamppua ja mietin, että minun pitäisi syödä terveellisemmin. Ja liikkua. Mutta ensin täytyi nukkua. Lykkäsin kaikkea muuta.

”Mitäs teille kuuluu”, kysyi kälyni eräänä sunnuntaina, kun minusta tuntui, etten ollut herännyt koko päivänä. Kysymyksessä oli erikoinen sävy.

Kun sitten seuraavana maanantaina istuin lounastauolla enkä meinannut pysyä hereillä, ajattelin, että ehkä minun pitäisi käydä lääkärissä. 

Varasin ajan saman tien.

Lääkäriaseman odotushuoneessa tunsin itseni hölmöksi. Mitä hittoa minä täällä teen? Ei minua mikään vaivaa. Minähän olen vain vähän väsynyt! Toisilla on jalka kipsissä, kuume katossa tai streptokokki kurkussa. Minun pitää ulkoilla, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin. Mitä minä sanon lääkärille?

Lääkärin tutkimuspöydällä en meinannut heti muistaa, mitä ehkäisyä käytän, mistä kaulakuoppani tuntumaan on syntynyt puolentoista sentin mittainen arpi ja milloin palasin töihin. Lääkäri oli ymmärtäväinen, hauska ja läsnä. Hän kyseli paljon ja määräsi kaikenlaisia testejä. 

Olin väsynyt ja epäileväinen. Veikkasin hemoglobiinin olevan matalalla.

Parin päivän kuluttua sain tietää, että se oli normaali. Niin olivat kaikki muutkin arvot, mutta minulla oli tulehdus. Sellainen viaton (ja tällä kertaa oireeton) tulehdus, jolla pienenä peloteltiin, jos istui liian kauan lumihangessa. Pienen summailun jälkeen tajusin, että se on luultavasti ollut minulla elokuusta lähtien. 

”Saattaahan se vähän väsyttää”, totesi lääkäri ja määräsi tujakan antibioottiokuurin.

Ja niin minä heräsin. Parahiksi valmistelemaan joulua.