Onnellinen lapsi

Superihastuttava lapsi.

Ihanasti suoritti tehtävät ja taitava on.

Tasaisesti kasvaa.

Onnellinen lapsi.

2013_05_17_8548_0.jpg

Neuvolan täti raapusti yllä olevat rivit eilen esikoisen neuvolakorttiin, ja kehui vielä suullisesti, kuinka voimme miehen kanssa olla tyytyväisiä kahteen ensimmäiseen vuoteemme vanhempina. Olemme kuulemma onnistuneet kasvattamaan ihastuttavan ja onnellisenoloisen lapsen.

Tiedän, mutta on silti mukavaa kuulla se jonkun muun sanomana.

Meille hän on aina ihanin, taitavin ja parhain, mutta on myös päiviä, jolloin ei oikein tiedä, onko itse kelpo vanhemmaksi ja millaista tulosta toimillaan tekee. Pelkää, ettei osaa tarjota lapselle hänen kehitys- ja herkkyyskausiinsa sopivia virikkeitä, ettei osaa toimia oikein haastavissa kasvatustilanteissa, ettei muista opettaa lapselle jotain, mitä hänelle olisi hyvä opettaa. Milloin mitäkin.

Eilisen jälkeen muistan kuitenkin taas hetken, että olemme vanhempina ihan kelpoja. Emme erityisiä, mutta tavanomaisia ja keskinkertaisia. Se riittää meille, sillä sillä tavoin saa neuvolassa noin hienoa palautetta. Ja kun lapsi saa hyvää palautetta, se on melkein kuin itseä kehuttaisi.

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.