Kun isoveli suukon sai

Päivät lasten kanssa ovat täynnä hetkiä, jotka haluaisi ikuistaa, mutta ei ehdi. Eikä aina haluakaan. Välillä on vain mukava nauttia hetkistä sellaisenaan eikä rikkoa niiden taikaa säntäämällä hakemaan kameraa.

Tämänpäiväisen suukon aikaan kamera onneksi sattui olemaan miehen käsissä, sillä tarkoituksena oli ikuistaa muistikortille kuopuksen ensiaskeleet taaperokärryllä. Varastosta unohduksissa ollut kärry kiinnosti kuitenkin myös esikoista, joka säntäsi ottamaan kyytiä, kun pikkusisko oli saanut hilattua itsensä aisan varaan. Ja silloin aika pysähtyi hetkeksi. Pikkusisko ojentautui kohti isoveljeä, joka kerrankin pysyi aloillaan ja otti vastaan märkääkin märemmän suukon.

Mutta aika pysähtyi todellakin vain hetkeksi. Vaikka miehellä oli kamera valmiina, hän ehti saada tilanteesta vain pari epätarkkaa kuvaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä alkoi toraisa taistelu kärryn herruudesta. Se tutumpi tunnelma.

Sillä sitähän se sisarusten elämä enimmäkseen on: pientä nahistelua, keskisuurta kinastelua tai armotonta tappelua. Emme ole vielä päässeet kolmannelle asteelle, mutta nahistelu ja kinastelu ovat jokapäiväisiä tilanteita. Onneksi niiden väliin mahtuu myös keskinäistä kikattelua, sopuisaa puuhastelua ja suloisia suukkoja.

Tämänpäiväinen kuva on siis yhtä aikaa ainutlaatuinen ja arkinen. Siihen kiteytyy jotain tavatonta ja tavallista. Sisarukset ovat selvästikin toisilleen tärkeitä, mutta tällaiset hellyydenosoitushetket ovat hyvin harvinaisia. Useimmiten toisen seurasta nauttiminen näkyy yhteisenä ilona leikin lomassa. Tai kohtaamisissa: jos sisarukset ovat olleet toisistaan erossa, on molempien kasvoilla leveä hymy, kun he taas näkevät toisensa. Silloin tällöin isoveli saattaa käydä moiskauttamassa suukon pikkusiskon poskelle. Enimmäkseen toinen on kuitenkin se raivostuttava kanssaeläjä, joka vie vanhempien huomion, anastaa lelun tai sotkee leikit.

Se rakas raivostuttava sisarus.