Lomalla tapahtunutta

Takana on seitsemän viikkoa lomailua koko perheen voimin. Kiitos kolmen viikon mittaisen isäkuukauden, jonka mieheni piti kesälomansa jatkoksi. Nyt kun kaikki on nyt pidetty, emme voi kuin harmitella, miksi emme hyödyntäneet käyttäneet koko isäkuukautta hyväksemme. Mitä ihmettä me oikein pihistelimme? Yhteistä lomaa ei voi koskaan olla liikaa. 

Toisaalta olemme onnellisia näistä pidetyistä viikoista. Seitsemän viikkoa on sellainen määrä lomaa, että siinä ehtii ilman kiireen tuntua tehdä lähes kaiken mitä on suunnitellut. Ja silti kaiken tekemisen lomaan jää paljon sellaisia päiviä, jolloin voi vain olla tekemättä mitään suunnittelemistaan jutuista, koska tietää, että myöhemminkin ehtii. On luksusta herätä uuteen aamuun vailla ohjelmaa. Silloin voi tapahtua mitä vain tai ei kerrassaan mitään. Molempi parempi.

Mitä me sitten seitsemän viikon aikana teimme? Heti loman alkuun teimme viikon mittaisen reissun ystävien ja sukulaisten luokse. Auton mittariin kertyi 1300 kilometriä. Meitä passattiin kuudessa vieraanvaraisessa kyläpaikassa. Vietimme yhden päivän Porvoossa, yhden Tall Ship Racen väenpaljoudessa ja yhden Linnanmäellä. Söimme joka päivä välipalaksi jäätelöä. Yövyimme yksiössä, jonka parveekkeella siemailimme miehen kanssa viiniä, kun lapset iltaisin sammuivat uupuneina kaikesta touhusta ja kohtaamisista. Olimme parhaalla mahdollisella kotimaanmatkalla. 

Lisäksi mökkeilimme omien vanhempiemme mökeillä. Mökeillä nautimme siitä, että saimme päiväuniaikaan käpertyä lastemme kanssa yhteisille unille aitan hämärään. Yöt taas saimme nukkua tukkeina keskenämme, kun lapset jäivät isovanhempien hoiviin mökkeihin.

Omien vierailujen lisäksi meillä yövierailtiin: vierassängyssämme nukkuivat käly, miehen serkku, veljeni tytär sekä oma lapsuudenystäväni. Yövieraiden kanssa parhautta on se, että ehtii oikeasti ja rauhassa vaihtaa myös kuulumisia aikuisten kesken. Lapsia taas ilahduttaa se, että vierassängystä nousee heti aamusta uusi ja kiinnostava kasvo, joka tuo vaihtelua aamutoimiin ja aamupalapöytään.

Enimmäkseen kuitenkin vain olimme ja elimme normaalia arkea. Lasten kanssa päivät ovat täynnä touhua ihan sellaisenaan, ja lomalla oli ihana nauttia siitä. Enimmäkseen siis väänsimme hiekkakakkuja joko kotihiekkalaatikolla tai sitten jossain leikkipuistossa. Vaihtoehtoisesti väänsimme kuplan rattia omassa autoallissa, koska mitäpä muuta Volkkari-harrastajan lapset tekisivät kuin istuisivat vanhassa kuplassa ja pärisyttäisivät niin maan perkeleesti hemmetisti (opetti tai ei). 

Välillä nautimme myös siitä, että toinen lähti lasten kanssa jonnekin ja toinen sai jäädä kotiin puuhailemaan. Kun on koko pitkän talven tehnyt kaikkia arkisia askareitaan niin, että lapset ovat ”auttamassa”, on melkoista luksusta, jos saa tehdä kotitöitä itsekseen. Imuroida, pyykätä, pyyhkiä pölyjä, järjestellä kaappeja. Mitä vain mutta yksin ja rauhassa. Ihan mitä vain. 

Lisäksi ehdimme viettää aikaa kahden kesken. Ja erikseen omilla tahoillamme. 

Lisäksi minä ehdin

• lukea kolme kirjaa ja lukuisia lehtiä
• viettää tyttöjen iltaa rakkaiden vanhojen ystävien kanssa (joiden seurassa aika vierähti niin, että ensimmäistä kertaa esikoisen syntymän jälkeen painoin pääni tyynyyn vasta 3.40)
• käydä salilla 2 kertaa viikossa
• stressata lasten hoitopaikka-asiaa ja löytää itsestäni rähisevän leijonaäidin, kun lapsemme uhattiin laittaa erittäin epäluotettavankuuloiseen perhepäivähoitoon (ja ilahtua myöhemmin siitä, että heille järjestyi päiväkotipaikka mukavassa joskin sijainniltaan hieman hankalassa päiväkodissa)
• sisustaa makuuhuonetta niin, että siellä on nyt toimiva työpiste (jonka toteuttaminen vaati kauan haaveillun ja pennin venyttämistä vaativan Muurame-hankinnan)
• varustautua syksyyn hankkimalla itselle uusia työvaatteita ja lapsille tarpeellisiä päiväkotivaatteita
• miettiä pääni puhki, millaisia lapseni ovat (sen lisäksi, että ovat ihania ja kamalia), koska päiväkodin lähettämissä papereissa pyydettiin heitä kotioloissa kuvailemaan
• nauttia ruokasesongeista kokkaamalla itse ja istumalla valmiisiin pöytiin .

”Oh ja ah”, sanon minä. Monena päivänä herätessäni en tiennyt, mikä viikonpäivä on menossa. Tänä aamu tiesin – valitettavasti – koska ylihuomenna mies mene töihin. Henkinen valmistautuminen arkeen on alkanut, vaikka huomenna aiommekin vielä viettää vihonviimeistä lomapäivää.