Lopussa kiitos seisoo

Tarina perustuu maanantaiaamun tositapahtumiin. Kaksivuotiaan nimi on muutettu.

Pieni perhe on herännyt tyypilliseen aikaansa ilman kellonsoittoa. Kaikki ovat melko tyytyväisiä mutta pieni maanantaiaamun kiire varjostaa aamutoimia. Aamupala ei maistu juuri heränneille lapsille mutta he saavatkin omansa päiväkodissa. Kotona heille tarjoillaan aamupalapöydässä banaania. Lapset ovat vielä uneliaita ja haluavat istua syleissä. Äidin sylipaikasta taistellaan hieman.

Lopulta kello näyttää sen verran, että on pakko nousta pöydästä. Kaksivuotias loikkaa alas isin sylistä ja kiiruhtaa vessaan pesemään käsiään. Äiti huutaa perään tavanomaisen kysymyksen: ”Mitä sanotaan?

Toisin kuin yleensä, vessasta ei kuulu vastausta. Äiti toistaa kysymyksen: ”Mitä sanotaan, kun noustaan pöydästä?” 

Vessasta ei edelleenkään kuulu vastausta. Äiti menee vessan ovelle ja kysyy vielä kerran: ”Kulta, mitä sanotaan?”

Kaksivuotias katsoo alta kulmiensa ja sanoo: ”Leevi ei osaa.”

Äiti hermostuu: ”Höpö höpö. Kyllä sinä tiedät, mitä sanotaan, kun noustaan pöydästä.”

Kaksivuotias on hiljaa. Äitiä ihmetyttää moinen venkoilu. Tällaista ei ole ennen tapahtunut vaan yleensä ”tiitti” kajahtaa ilmoille kyselemättä tai viimeistään ensimmäisen muistutuksen jälkeen.

Äiti epäröi ja jatkaa: ”Kiitos. Kulta, sano kiitos.”

Vastauksena tiukasti yhteen puristetut huulet.

Äiti suuttuu ja nostaa kaksivuotiaan jäähypenkille: ”Saat istua tässä kunnes sanot kiitos.”

Kaksivuotias katsoo uhmakkaana takaisin. Äiti menee raivaamaan keittiönpöytää.

Hetken kuluttua äiti käy kaksivuotiaan luona kysymässä, mitä sanotaan. Ei edelleenkään vastausta vaan uhmakasta tuiottelua.

Äiti käy laittamassa astiat koneeseen.

Äiti palaa jäähypenkin luokse. Ei vastausta. 

Äiti yrittää vielä viimeisen kerran: ”Kulta, sano kiitos.” 

Kaksivuotias tuiottaa suu mutrussa. Toisesta silmäkulmasta alkaa valua kyynel. 

Äitiä sekä suututtaa että itkettää: ”Eihän tämän näin pitänyt mennä! Ei tämä nyt näin iso asia ole mutta enhän minä nyt voi antaa periksi, kun jo istutaan jäähypenkillä.” 

Äiti huokaisee: ”Äidille tulee paha mieli, kun sinä et sano kiitos.”

Kaksivuotias parahtaa itkemään ja nyyhkyttää: ”Tiitti.”

Äiti nappaa kaksivuotiaan syliinsä ja rutistaa tätä itku kurkussa: ”Olet äidin rakas. Älä ikinä sano, ettet osaa. Sinä osaat vaikka mitä. Sinä osaat sanoa hienosti r:n. Sinä osaat puhua vaikka mitä. Sinä osaat ajaa pyörällä ja hyppiä.”

***

Ei mennyt niin kuin kasvatusoppaissa.

Mitäs nyt tehdään Jari Sinkkonen?