Ihanan pinkkiä!

Tämä äiti pääsi tänään kahdeksi tunniksi kaupungille täsmäiskuja tekemään. Ostoslistan kärkipäähän oli kirjattu nimijuhlakutsujen tarvikkeet. Ja yllä ne komeilevat! Voi vaaleanpunainen ihanuus!

Tarkoitus olisi saada kutsut askarreltua miehen ollessa isyyslomalla. Mallikin on valmiina, sillä ajattelin tekaista kutsut samalla kaavalla kuin isoveikalle reilu vuosi sitten.

Vaihtoon menee ainoastaan runo. Isoveikan kutsusta oli tämä Hannele Huovin menninkäisruno:

Syntyi pieni menninkäinen
eikä tiennyt nimeään,
lähti sitä etsimään.

Näki heinän,
näki kuun,
näki kiven,
näki puun,
pienen hassun ryysymytyn
sekä äidin hillopytyn.

Niin sai pieni menninkäinen
monen monta nimeä:
Heinä, Kuu,
Kivi, Puu,
Pieni Hassu Ryysymytty
sekä Äidin Hillopytty.

Tyttösen kutsuun olen taas ajatellut tätä Viljo Kajavan ruonoa:

On hiukan hermostuttavaa,
kun peikkolapsi nimen saa.
Näät isän ilmeen tiukan:
lie riideltykin hiukan.

Gustaava äidin mieleen ois,
mut isä toisen nimen sois.
Se sointuis kaunehimmin,
tytöstä tahtois – Mimmin.

Mut kummitäti ratkaisee
ja keskustelun katkaisee:
– Mitä nimestä, olkoon mikä vaan,
kun aina kullaksi kutsutaan.

Jos huomiseksi ei ilmaannu mitään yllätysohjelmaa, aion aloittaa kutsujen väsäämisen jalkapohjakuvien painamisella. En millään malttaisi odottaa, että saan ikuistaa pienen pienet varpaat paperille.