Äidin häämekossa

Juhlin eilen kummipoikani rippijuhlissa siinä äitini vuoden 1967 häämekossa, jonka värjäämistä keltaiseksi surkuttelin aiemmin täällä. Loppujen lopuksi mekko oli ihana.

Ennen juhlia käytin mekkoa ompelijalla, jotta se istuisi minulle paremmin. Keltaisen sävy ei edelleenkään ole makuuni kaikkein mieluisin, mutta päätin, etten ota uutta riskiä värjäämällä mekkoa toistamiseen. Tajusin nimittäin, että minulla sentään kävi typeränä teininä hyvä tuuri, kun värjäys onnistui täydellisesti. Jopa ompelija onnitteli minua värin tasaisuudesta. Kohotettuaan ensin kulmiaan epäuskoisena sille, että kerroin värjänneeni mekon itse.

Olkoon mekko siis sitruunankeltainen. 

Se tunkkainen vuosikymmenten varastoinnin mukanaan tuoma haju taas poistui lopullisesti ompelimossa. Heidän ionisaattorinsa (?) teki hommia öisin ja puhdisti ilman lisäksi vaatteita. Ongelmilla on selvästikin tapana ratketa.

Äidin häämekolla alkoi nyt uusi elämä. Mutta milloin on seuraavat juhlat?