Äidin (lapsi)vapaapäivä

Kaikki alkaa kahvista

Tänään se tapahtui: molemmat lapset lähtivät mummilaan yökylään. Molemmat.

Esikoinen on ollut yökylässä lukuisia kertoja, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kuopus on hoidossa yön yli. Ensimmäinen kerta, kun hän yleensä on kenenkään muun hoteissa paria kolmea tuntia kauempaa. 7,5 kuukauden symbioosi on rikottu.

Ihanaa.

En tiedä, miten päin olisin. En tiedä, mitä tekisin, vaikka minulla on mielessäni lista hoidettavia asioita.

En myöskään ole huolissani enkä ikävöi. Tiedän, että he ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa. He ovat niin hyvässä hoidossa, ettei minulta lähdön hetkellä kysytty juuri mitään ohjeita. Mummi tietää kaiken muutenkin. Ja minä tiedän, että hän tietää. Lisäksi lapsilla on toisensa. Esikoiselle sillä ei ole niin suurta merkitystä, mutta kuopusta se saattaa hetkittäin ilahduttaa.

Toisen lapsen kanssa tämä tuntuu ihan erilaiselta. Minun ei tarvitse kuin nauttia. En voisi toivoa enempää.

Istun vielä hetken kahvikupin äärellä ja yritän päästää irti. Vaikka aivot tietävät, että lapset ovat lähteneet, ei mieli vielä täysin ymmärrä. Yllätin itseni hetki sitten pohtimasta, missä itkuhälytin on, vaikka sehän on siellä, missä vauvakin. Mummilassa. Sitä ennen pohdin, ettei minun kannata aloittaa suunnittelemaani kaapin järjestelyä ennen kuin olen laittanut lounaan, vaikka lounaan ajankohdalla ei ole tänään mitään väliä. Voin syödä sitten, kun minulla on nälkä. Voin tehdä kaikkea omaan tahtiini.

Niinpä aion omaan tahtiini järjestellä aluksi hieman kaappeja. Raivata pois pieneksi menneitä vaatteita ja kaivella kaapeista seuraavaa kokoa ja kesää. Jossain välissä syön jotain pientä ja kevyttä. Iltapäivällä lähden kaupungille hoitamaan asioita ilman mitään kiirettä. Ostan ehkä jotain itsellenikin. Käyn kahvilla ja herkulla.

Myöhemmin menen ystäväni kanssa syömään. Illalla aion linnoittautua sohvalle hyvän kirjan ja viinilasin kera odottamaan miestä kotiin. Ehkä jaksamme vielä yhdessä valvoa tavallista pidempään ja nauttia kahden kesken hiljaisuudesta ja vastuuttomuudesta. Siitä tunteesta, kun tietää, ettei yöllä tarvitse herätä ja että aamulla saa nukkua pitkään, nauttia aamupalan rauhassa ja alkaa pikku hiljaa kaivata lapsia kotiin.

Tästä tulee varmasti hyvä päivä.