Ankanrintaa ja kuutioperunoita
Meillä kokattiin eilen Kokkisodan tunnelmissa (jos joku vielä muistaa tuon Sikke Sumarin luotsaaman kokkiohjelman). Formaatin mukaisesti valmistimme aterian meille tuoduista (ja kotikeittiöstä löytyvistä raaka-aineista). Ei suunnitellusti vaan vahingossa.
Kaikki sai alkunsa viime jouluna, kun mies sai eräältä työpaikkansa yhteistyökumppanilta joululahjaksi Delicardin lahjakortin. Kortti oli onnellisesti ehtinyt unohtua, kunnes se muutama viikko sitten löytyi keittiön sekalaisesta paperikasasta. Tällä viikolla sitten tilasimme valitsemamme menun kotiin.
Jotenkin olin ymmärtänyt, että meille tulisi valmis ateriakokonaisuus. Olin kuitenkin ymmärtänyt väärin. Mutta eipä se mitään. Meille siis saapui lähetys, joka sisälsi siianmätiä, ankanrintaa, vuohengruyèreä ja hilloketta. Valmista oli siis vain jälkiruoka.
Loput improvisoitiin kotikeittiön raaka-aineista ja pikaisesti lähikioskilta haetusta smetanasta. Jotta spontaani ilta oli täydellinen, kutsuimme vielä hetken mielijohteesta naapurit illalliselle. Aika rohkeaa näien jälkikäteen ajateltuna, sillä emme olleet aiemmin valmistaneet ankkaa. Mutta illasta tuli mitä mainioin – kuten spontaaneista tapahtumista yleensä. Ruokakin oli – miehen mielestä – kasi plussan arvoista.
Ja mitä me sitten söimme? Alkupaloina tarjoilimme siianmätiä, smetanaa ja punasipulia paahdetuilla ruisleipäviipaleilla. Lapsille oli tarjolla myös tomaatti-mozzarellaleipiä.
Pääruoaksi paistoimme ankanrintaa ja kuutioperunoita. Lisuikkeina oli keitettyjä papuja, porkkanoita ja parsaa. Ankanrinnan paito-ohjeet mies googletti netistä ja varmisti vielä niiden paikkansapitävyyden kokkisiskoltaan. Molemmista lähteistä opimme, että rasvapuolelle leikataan ristiviillot. Ja että paistaminen aloitetaan kylmällä pannulta. Ensin paistetaan rasvapuoli ja sen jälkeen toinen puoli. Paistamisen tavoitteena on piparinruskea väri. Lopuksi ruskistettuja rintapaljoja kypsennetään uunissa, kunnes niiden sisälämpötila on 56 astetta.
Ankanrinnoista irtoaa pannullapaistovaiheessa runsaahkosti maukasta rasvaa, joka kannattaa hyödyntää ruoanlaitossa. Me käytimme sitä punaviinikastikkeessa ja paistoimme siinä kuutioperunat.
Jälkiruoaksi syötiin sitten sitä juustoa. Ja suklaata. Ja rahkaa – lasten vuoksi. Vaikka poikasemme onkin melko ennakkoluuloton uusien makujen kokeilija, on minusta mukava varmistaa, että uusien makujen ohella on tarjolla myös jotain tuttua ja turvallista. Sellaista, joka varmasti maistuu.
Kuvaaminen unohtui ruoanvaolmistuksen jälkee kokonaan. Sen vuoksi, että oli niin nälkä, ja sen vuoksi, että ruokaseurana istui kolmevuotias, puolivuotias, kolmikuinen ja kolmiviikkoinen. Siinä alkoivat neljän aikuisen kädet käydä vähiin.