Matkalla huonoksi äidiksi?

Matkalla huonoksi äidiksi?

Vuoden mutsi tässä hei! Muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen olen saanut puolitoistavuotiaani katsomaan telkkaria. Aloitimme harjoittelun elokuussa, kun poikanen oli vuoden ja neljä kuukautta. Tuolloin hän jaksoi katsoa lastenohjelmia ehkä noin minuutin. Olemme kuitenkin sitkeästi harjoitelleet useita kertoja viikossa, ja nykyisin taapero saattaa istua television ääressä jopa 10-15 minuuttia. Juuri sen ajan, että saan pikkusiskon imetettyä. Ja […]

Taideterapiaa?

Taideterapiaa?

Tiedättehän, kun sitä salaa toivoo, että lapsi innostuisi jostakin, vaikka samaan aikaan pyrkii ajattelemaan, että hän saa ihan itse valita kiinnostuksensa kohteet. Ryhtyä vaikka ralliautoilijaksi, jos se on hänen intohimonsa. Äiti kyllä tekee hienovaraisesti kaikkensa, ettei se olisi. Jotain muuta, pliis! Alkaisi mieluummin vaikka kapellimestariksi tai kuvataiteilijaksi. Tai gourmetkokiksi! Katsoimme miehen kanssa sykysllä haltioituneina Junior Marterchefiä […]

Soppaa ja sisarusten välistä rakkautta

Soppaa ja sisarusten välistä rakkautta

Huh hei. Nämä päivät ovat nykyisin aika vauhdikkaita, kun isyysloma päättyi ja isi palasi töihin. Mutta onnea on se, että lapset joskus sattuvat nukkumaan päiväunia samaan aikaan. Kuten nyt. Tätä rauhallista hetkeä on edeltänyt melko vilkas aamu. Pukeutumis- ja aamupalatalkoiden jälkeen onnistuimme kolmisin tekemään jauhelihasoppaa. Sopan poristessa poikanen piirteli keittiöjakkaralla lieden vieressä ja tyttönen ihmetteli lattialla […]

Matkalla äidiksi

Sunnuntaiaamuna

Mies ja poikanen lähtivät piipahtamaan mökillä. Minä ajattelin viettäväni rauhallisen aamupäivän, kun tyttönen nukkuu vaunuissa ulkona. Keittäisin kupin kahvia ja lukisin lehden. Esivalmistelisin iltapäivän ruokaa. Imuroisin, jos jaksaisin. Ottaisin pienet aamupäiväunet. Just. Tyttönen on kitissyt vaunuissa vähän väliä ja vaatinut hyssyttelyä jatkaakseen unia. Rassukalla on ilmavaivoja. Minä olen hyppinyt sinnikkäästi ulkona heijaamassa vaunuja, jotta saisin tehtyä […]

Matkalla äidiksi

Positiivisen horminimyrksyn pyörteissä

Pikkusisko on kolme ja puoliviikkoinen. Hänen tulonsa ei mullistanut elämää yhtä lailla kuin esikoisen syntymä. Ei sillä, etteikö hän olisi aivan ihastuttava nyytti, vaan sillä, ettei toinen lapsi ole enää samanlainen elämänmuutos kuin ensimmäinen. Hän asettuu osaksi perhettä pienemmällä vaivalla. Vitsailimme jo raskausaikana miehen kanssa, että tällä kertaa varustautumiseksi riittää se, että ostaa paketin vastasyntyneen vaippoja. […]

Ankanrintaa ja kuutioperunoita

Ankanrintaa ja kuutioperunoita

Meillä kokattiin eilen Kokkisodan tunnelmissa (jos joku vielä muistaa tuon Sikke Sumarin luotsaaman kokkiohjelman). Formaatin mukaisesti valmistimme aterian meille tuoduista (ja kotikeittiöstä löytyvistä raaka-aineista). Ei suunnitellusti vaan vahingossa. Kaikki sai alkunsa viime jouluna, kun mies sai eräältä työpaikkansa yhteistyökumppanilta joululahjaksi Delicardin lahjakortin. Kortti oli onnellisesti ehtinyt unohtua, kunnes se muutama viikko sitten löytyi keittiön sekalaisesta paperikasasta. […]

Uusi tuttavuus: kondensoitu maito

Uusi tuttavuus: kondensoitu maito

Minusta tuntuu, että olen viime aikoina törmännyt vähän siellä sun täällä resepteihin, joissa on käytetty kondensoitua maitoa. Lopulta minunkin oli päästävä omin suin maistamaan, millaisen säväyksen tuo sokeroitu maitotiiviste herkkuihin tuo. Ja hyväähän se oli. Olisin voinut vedellä toffeeksi keitetyn maidon vaikka sellaisenaan! Koska kuitenkin odotimme vieraita, oli maltettava säästää toffeeta myös kakkuun. En uskaltanut lähteä […]