Epätavallinen tiistai
Eilen tapahtui liuta epätavallisia asioita.
Kaikki alkoi siitä, että heräsin vierassängystä. Olin nukkunut torkahdellut siellä yön kuumeisen esikoisen vieressä. Aamu jatkui epätavallisesti sillä, että anoppi tuli taloon vähän ennen töihinlähtöaikaa ja jäi hoitamaan sairasta lasta. Minä nakkasin työmatkalla päiväkotiin ainoastaan yhden lapsen.
Työpaikalla silmäilin ennen töihin tarttumista Facebookia ja törmäsin eräässä ryhmässä mielenkiintoiseen keskusteluun, josta sain ihan uuden opetusidean. Idea sopi päivän suunnitelmaan kuin nenä päähän, joten pistin siltä istumalta (ja helventinmoisessa kiireessä) päivän systeemit uusiksi.
Kun sitten hätäpäissäni valmistelin materiaalia uutta suunnitelmaa varten, hörpin teetä ja juttelin samalla työkaverin kanssa. Kuten joka aamu. Mutta toisin kuin yleensä, tulin erään esille nousseen seikan innoittamana kysäisseeksi työkaveriltani, kuinka hän oikein päätyi yhteen miehensa kanssa. Ja vähän myöhemmin seikkaperäisen mutta varsin epätavallisen vastauksen saatuani tulin kommentoineeksi, että elämässähän on vaihtoehtoja. Aivan kuin olisimme puhuneet teen laadusta tai menetelmävalinnoista kuten tavallisina aamuina.
Ensimmäiset tunnit aloitettuani vaihdoin toisen kerran lennosta koko päivän suunnitelman, koska luokkaan sisään kävellessäni näin tietotekniikan opettajan, jonka tulon olin unohtanut. Onneksi hätäpäissäni valmistelemille paperilapuille oli sentään käyttöä.
Nautin siitä, etten ollut koko päivää vastuussa oppituntien tapahtumista. Joutilaina hetkinä lueskelin opiskelijoiden valmiiksi saamia ansioluetteloita. Olin kuolla nauruun, kun näin tämän luonnekuvauksen:
Työpäivän päätyttyä päätin vahingosta viisastuneena pistää tämän päivän suunnitelmat purkkiin saman tien. Ehdin tehdä suunnitelmia noin puoli tuntia kunnes keskittymiseni herpaantui ja livahdin Lilyyn. Lueskelin muutaman blogitekstin ja jostain syystä mieleeni pälkähti vilkaista blogin sähköpostia. Se tulee mieleen ehkä kerran pari kuukaudessa.
Ja sen jälkeen koko tiistai ei ollut sen vertaa entisellään. Toisin kuin yleensä, siellä nimittäin oli sähköpostia. Ja millaista sähköpostia! No sellaistapa sellaista, että joku toimituksen Julia kyselee, sopii minulle, että blogiini lisätään toimituksen suosittelu-leima.
En ollut pysyä tuolillani. Enkä tietenkään tehnyt enää töitä. (Moi vaan tämän päivän minä! Voit taas kohta hätäpäissäsi suunnitella kaikkea.)
Julialle vastasin, että todellakin sopii.
Ja sitten minä vain fiilistelin enkä oikein voinut keskittyä mihinkään.
Kello 15.00 lähdin töistä, kävin kuopuksen päiväkodista ja kerroin hänelle matkalla, että nyt pitäisi suunnata neuvolaan hakemaan influenssarokotus. Tämän ilmoituksen jälkeen helvetti riehui takapenkillä 5 minuuttia. Tilanne rauhoittui, kun ehdotin, että voisimme laittaa isille viestin ja pyytää häntä ostamaan kotimatkalla palkinnoksi ja jälkkäriksi jätskiä.
Rokotuksen jälkeen palasimme kotiin, vapautimme anopin ja tervehdimme sohvalla potevaa esikoista. Hetken päivän kuulumisia vaihdettuamme suuntasin keittiöön valmistelemaan ruokaa.
Kun ruoka oli valmista, kaadoin sen kaveriksi tiistaille poikkeuksellisesti lasin viiniä. Juhlistaakseni sitä, että blogilla on leima! Sellainen samanlainen leima kuin niillä hyvillä blogeilla, joita seuraan ja fanitan!
Aika erikoista. Aika mahtavaa. Aika jännittävää. Aikamoista.
Iso kiitos kaikille, jotka ovat lähteneet mukaan matkalle ja antaneet matkasuosituksensa toimitukselle!
Että tiistaikin voi siis olla viikon paras päivä? Aikamoista.