Jostain on selvästi luovuttava

Nykyisin aika ei vain riitä. Ja minä en ole niitä äitejä, jotka tinkivät yöunestaan. Tai rauhallisesta kahvihetkestä, jos sellainen järjestyy. Ei. Mieluummin tingin kotitöistä, vaikka olenkin hieman pedantti kodinhoitoon liittyen.

 Siispä päätän täten, että…

• Pölyjä ja lattioita ei ole pakko pyyhkiä joka viikko. Ainakaan joka paikasta. Jos on ihan pakko, niin pyyhitään sitten ne pölyisimmät tasot ja tahraisimmat lattiat ennen kuin menee hermo. Kun on päivät kotona kahden lapsen kanssa, tulee pölyä roiskeita väistämättä järkyttävän paljon. 
• Kaikkia päällysvaatteita ja muita kodin tekstiilejä ei tarvitse silittää.  Useimmat trikoovaatteet näyttävät päällä ihan samalta silitettynä ja silittämättä. (Kaappiin ne sen sijaan saisi siistinpiin pinoihin silitettynä.) Poikasenkin iho on jo sen verran parkkiintunut, ettei pesunjälkeinen body tunnu sitä vasten liian kovalta. Vauvalle silitettäköön vielä kaikki. Jos on pakko nipistää vielä muutama lisäminuutti, ei edes viikata välillä pyykkejä kaappiin vaan otetaan ne suoraan narulta käyttöön. Tämä tosin tuskin toimii pidemmän päälle, sillä kuivattavaa pyykkiä tulee jatkuvalla syötöllä.
• Välillä voi syödä eineksiä. Tai vajanaisia aterioita. Tavoitteena olkoon kuitenkin se, että päivässä syödään yksi kotitekoinen ateria ja vain hätätapauksessa tartutaan siihen Atrian pinaattilettupakettiin. Taaperolle taas voi toisena ateriana tarjota vaikka pelkkää pastaa ja heittää rinnalle porkkananpalan, jos toinen ateria on ollut monipuolinen. Sehän syö joka tapauksessa ensin pastat ja vasta sitten kastikkeen, jos vielä jaksaa.
• Keittiönpöydän alla voi olla kasa ruokaa ja leivänmuruja. Eteisen lattia saa olla hiekkainen ja rapainen. Ikävimmän tuntuiset roskat voi karistella sukanpohjista.
• Sänkyä ei ole pakko pedata. Makuuhuoneen oven voi vetää kiinni, jos asia ahdistaa.

Eiköhän näillä päästä yli pahimman vauvavaiheen.