Joulun paras hetki

Joulun paras hetki ei ole joulukuusen tuonti sisään, ei ensimmäinen lusikallinen kaneli-sokerilla höystettyä riisipuuroa, ei pitkän ja notkuvan joulupöydän ääreen istahtaminen, ei lasten riemu, kun paketista paljastuu se hartaimmin odotettu lahja, ei hämyinen ja pehmeä savusauna eikä se myöhäisen illan hetki, kun käperryn sohvan nurkkaan suklaiden ja uuden kirjan kanssa.

Joulun paras hetki on se, kun joululoma alkaa. Kun viimeinen työpäivä on valmis. Kun otan kaikkien viime hetken kiireiden jälkeen hengäsdystaukoni. Kävelen kahvilaan ja tilaan glühweinin. Istun alas ja katselen ympärilleni.

Se hetki on nyt.

Olin aamupäivän töissä ja testasin yhden opiskelijan, joka jää heti joululoman jälkeen äitiysvapaalle. Häneen oli hyvä lopettaa koko syksyn epävarmuus. Vaikka ryhmä on ollut haastava, on jotain kuitenkin tapahtunut. Hän oli jo ylittänyt kurssin tavoitteet, vaikka kurssi on vasta puolivälissä. Tiedän, ettei se ole minun ansiotani vaan hänen, mutta riemuitsen tuloksista siekailemattomasti.

Lopuksin valmistelin hieman loman jälkeistä ensimmäistä työpäivää ja siivosin työpöydän. Sitten huikkasin hyvät joulut toimiston kahdelle viimeiselle tyypille ja leimasin itseni ulos. Kellokortti näytti plussaa 17 tuntia, vaikka olen viimeisen viikon lyhentänyt työpäiviä niin paljon kuin olen pystynyt.

Kävin ostamassa lapsille seuraavaa kokoa alennusmyynnistä ja hankin miehelle pienen viime hetken joululahjan, vaikka olemme sopineet, ettemme osta lahjoja. Minun vain teki mieli.

Nyt istun yhdessä lempikahviloistani. Glühwein höyryää kupissa. Ulkona sataa räntää. On täyttä, mutta leppoisaa. Ihmiset ovat hyväntuulisia. He ovat jo karistaneet joulukiireet harteiltaan. Ihan kohta kaikki on valmista.

Oikealla puolellani istuu kaksi opiskelijaa, tyttö ja poika. He eivät ole pari. Luulen, että he ovat vanhoja lukiotuttuja, jotka ovat nyt palanneet kotikaupunkiinsa jouluksi ja tapaavat tänään vaihtaakseen kuulumisia. He ovat nuoria ja kauniita, juovat lattea ja smoothieta, puhuvat opinnoista ja lomasta.

Heidän vieressään istuu äiti ja poika. Äiti on jo eläkkeellä ja poika on lähtenyt käyttämään häntä ostoksilla.  Äiti juo kahvia, poika limonadia. He suunnittelevat käyvänsä vielä Anttilassa, kauppahallissa ja Alkossa.

Edessäni istuu nelihenkinen perhe: äiti, isä ja kaksi lasta. Poika on eskarilainen, tyttö 3–4-vuotias. Hekin ovat aloittaneet tänään joululoman. Lapset juovat pillimehua ja syövät kroisanttia, isä ja äiti pelkkää kahvia. He nauravat, lapset kujeilevat.

Yhdessä pöydässä väki vaihtuu koko ajan. Siinä on istunut jo isöäiti, äiti ja pieni poika, yksinäinen mies ja nyt kaksi mummoa. Heillä kaikilla on ollut kasseja ja kaikki ovat kaivanneet hetken paussia.

Sitten on vielä yksi pöytä, jossa istuu ikäiseni pariskunta. He syövät salaattia ja juovat viiniä. Katselevat kadulle ja puhuvat harvoin. Näyttävät mietteliäiltä mutta levollisilta.

Minä nousen kohta. Mies hakee minut ja haemme yhdessä lapset. Menemme kotiin ja syömme välipalaksi pipareita, joita koristelimme eilen. Sitten minä lähden kauppaan ja hankin kaiken kilometrin pituiselta listalta. Se ei haittaa. Nautin siitä salaa, kun saan tehdä sen yksin ja rauhassa. Toivon, että tapaan kaupassa tuttuja, joita olen tavannut viimeksi vuosi sitten samaan aikaan.

Illalla laitan bataattilaatikon uuniin ja saaristolaisleivän kohoamaan. Vaihdan puhtaat pyyhkeet ja silitän liinan. Sitten ehdotan perheelle, että puemme yökkärit, sytytämme tuhannet kynttilät ja vetäydymme sohvalle katsomaan Joulutarinaa.

Joulu voi alkaa.