Kappas, meillä onkin kolme lasta

Saanko esitellä: tuorein perheenjäsenemme Ulla! Hän on (kuulemma) isoveli.

Ulla keinuu

Ulla on asunut meillä jo pari vuotta, mutta hän sai pysyvän nimen vasta tällä viikolla. Minulla ei ole aavistustakaan, keneltä nimi periytyy. Tuttavapiirissämme ei ole yhtään Ullaa enkä muista meidän tavanneen Ulla-nimisiä tyttöjä kirjoissakaan. Lastenohjelmista en osaa mennä varmaksi sanomaan.

Ulla on pienikokoinen ja minusta hyvin vauvamainen. Esikoisen mielestä hän täytti tällä viikolla kaksi. Sen kunniaksi söimme kakkua leikkihuoneen lattialla. Lauloimme Ullalle myös onnittelulaulun suomeksi, englanniksi ja italiaksi. (Koska eräässä Onni-poika kirjassakin tehdään niin.)

Ulla on lähdössä pyörälenkille

Ulla osallistuu kaikkeen, mitä teemme. Hänelle on täytynyt tehdä tilaa ruokapöytään, hän lähtee mukaan ulkoilemaan, hän pilkkoo esikoisen kanssa kurkkuja lounassalattiin, kuuntelee hänen sylissään päiväunikirjoja ja nukkuu hänen vieressään yöunia. Häntä täytyy pukea ja riisua kuin kolmatta lasta. Käsiäkin olen pessyt ja potalla käyttänyt. 

Ulla katsoo mallia, kuinka kurkkuja pilkotaan

Hoidettavien lasten määrä on näköjään vakio, vaikka minä jo luulin esikoisen omatoimistuttua pääseväni vähän vähemmällä.

Mutta muuten olen Ullasta suorastaan innoissani. Minusta on ihanaa seurata, kun leikit kehittyvät. Mietin jopa, että kolmen vuoden ikä olisi varmaan aika oiva vaihe tulla isoksi veljeksi tai siskoksi. Silloin hoivaamisessa ja leikeissä on ihan erilaisia ulottuvuuksia kuin aikaisemmin. 

Toisaalta olen miettinyt, onko tämä Ulla esikoiselle sellainen mielikuvituskaveri. Lapset ovat nyt olleet kesälomalla yli kuukauden, joten sosiaalisten kohtaamisten määrä on merkittävästi pienempi kuin päiväkodissa. Oli miten oli, Ulla vaikuttaa aika hyvältä tyypiltä. Ja esikoinen on suorastaan liikuttava pitäessään Ullasta huolta. Ja pitäessään Ullan puolia. 

Olen myös todella iloinen siitä, että lapsilla on minun työttömyyteni syystä ansiosta mahdollisuus pitää pitkä kesäloma.

Päiväkodissa kaikki meni koko talven paremmin kuin osasin etukäteen edes toivoa. Molemmat tottuivat päiväkotielämään helposti ja menivät alun totuttelujakson jakson jälkeen aina iloisina hoitoon. He saivat tehdä paljon sellaista, mitä kotona ei olisi tullut tehtyä. He ovat oppineet paljon sellaista, mitä emme ehkä olisi tulleet heille opettaneeksi. Heillä oli onni saada aivan ihanat hoitajat, jotka tekivät työtään ammattitaidolla ja sydämellä. Tämän minä päättelin siitä, kuinka he puhuivat lapsistamme ja lapsillemme ja kuinka lapsemme kotona puhuivat heistä. 

Kaikki meni siis täydellisesti. 

Ja siltikin on täydellista olla lomalla siitä täydellisyydestä. Sen näkee lapsista. He nauttivat siitä, että saamme olla kotona. Saamme herätä omaan tahtiimme. Aamuissa ja illoissa ei ole hoppua. Saamme istua sylikkäin sohvalla ja katsoa Pikku Kakkosta. Ehdimme haahuilla ulkona ja sisällä. Voimme pohtia, mitä voisimme seuraavaksi tehdä sen sijaan, että yrittäisimme ehtiä tekemään kaikki, mitä arkeen kuuluu. Ehdimme olla pitkin päivää joutilaita ja välillä jopa pitkästyneitä. 

Minä luulen, että Ullankin tarina on saanut alkunsa juuri noina joutilaina ja pitkästyneinä hetkinä.

Joutilaisuus ♥︎